Kuva: All Over Press Sportivo TVHyundain Esapekka Lappi ja Enni Mälkönen taistelivat kuudenneksi Chilen MM-rallissa.Rallista tuli melkoinen tuskien taival kaksikolle. Etenkin perjantai oli erittäin vaikea. – Tämä oli luultavasti yksi haastavimmista ralleista, joissa olen ollut, kun ajatellaan sitä, kuinka vaikeaa minulla oli löytää oikeaa tuntumaa. Perjantai oli painajainen. Sen jälkeen menetimme hyvän lähtöpaikan lauantaille, ja siitä eteenpäin on ollut vaikeaa. Tänään oli pari parempaa erikoiskoetta. Yritin parhaani ja nautin ajamisesta, kommentoi Lappi maalihaastattelussa.Kamerat kuvasivat auton sisällä, kun Lappi ja Mälkönen tulivat maaliin. Mälkönen kiitti Lappia ja kaksikko löi kätensä yhteen.– Kiitos paljon. Kiitos näistä kahdesta vuodesta, vastasi Lappi. Lapin sanat käytännössä varmistivat lopullisesti sen, että hänen kautensa MM-sarjassa on ohi. Lappi ja Mälkönen ovat kilpailleet yhdessä viime vuoden alusta saakka. Ensimmäinen kausi meni pelkästään SM-sarjassa, ja toisella sesongilla he ovat ajaneet osan MM-ralleista.MTV:n asiantuntija Jonne Halttunen huomioi toki, että Lappi ei kiittänyt erikseen Hyundaita maalissa. Hän pohti, voisiko tuo kertoa jotain siitä, että jatkoa tiimissä voisi olla luvassa. Lappi kiitti kuitenkin tiimin sosiaalisessa mediassa.– Isot kiitokset Hyundaille ja kaikille, jotka tukivat meitä! sanaili suomalainen. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Esapekka Lappi Official (@esapekkalappiofficial) jakama julkaisuLUE MYÖS: IS:lle kulissipaljastus: Kalle Rovanperä lausui jäätävät sanat Toyotan uudesta ralliautosta (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Hyundai Lue myös: Paljastus: Toyota palkkaamassa uuden tallipäällikön Ralli 05.11.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Nyt se on julkista tietoa: Kalle Rovanperä tunnusti epäonnistumisensa Ralli 04.11.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Toyota-pomoilta iso päätös – Sami Pajari ei voinut kuin totella Ralli 04.11.2026 - 07:55 Lasse Honkanen