Kuva: Kristof Ramon / Red Bull Content PoolItalian ympäriajo, Giro, jatkui maanantaina kolmannella etapilla. Käytännössä etappi näytti perustasamaalta, joka sopii sprinttereille. Pitkään näyttikin siltä, että etappi etenee normaalin kaavan mukaan, mutta toisin kävi. Kilpailua johtava Tadej Pogcar iski muutama kilometri ennen loppua ja yritti karkuun. Karkumatka kesti lähes viime metreille, mutta sitten pääjoukko näytti voimansa ja nappasi slovenialaisen kiinni. Loppujen lopuksi sprintterit ratkaisivat etappivoiton, jonka korjasi belgialainen Tim Merlier.Pogacarin yritys oli hurja, mutta samalla hyvin epätavallinen. Tavallisesti kilpailun johtajat ja suurimmat suosikit pysyttelevät joukkueensa suojaamina turvallisesti pääjoukossa ja lepuuttavat itseään ennen kokonaiskilpailun kannalta tärkeimpiä etappeja. Tämä kaava ei Pogacarille kelvannut ja jää nähtäväksi, kostautuuko se myöhemmin. Kyseessä oli turha ja tarpeeton riski, mutta kilpailija ajatteli toisin.– Hän ei voi itselleen mitään, kun mennään kisojen voittamiseen, arveli Eurosportin asiantuntija Dan Lloyd.– Hän on synnynnäinen kilpa-ajaja. Jos hän näkee tilaisuuden voittaa pyöräilykilpailun, hän yksinkertaisesti haluaa tehdä niin, kommentoi puolestaan Robbie McEwen Pogacarin rohkeaa, mutta tarpeetonta iskua.Kolmas etappi ei muuttanut kokonaistilannetta. Kärjessä on yhä Pogacar, toisena Geraint Thomas 46 sekuntia perässä ja kolmantena Daniel Martinez, sekunnin Thomasin perässä.LUE MYÖS: Analyysi: Tappara palaa kärkeen Liigassa (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Giro Tadej Pogacar Tuoreimmat Uutiset Tätä ei TV:ssä nähty – Ylen selostaja näki Huuhkajien päävalmentajan poikkeuksellisen tempun NHL-asiantuntija: Patrik Lainetta voi odottaa karu kohtalo Montrealissa – olisi täysi katastrofi Kalle Rovanperän kilpakumppani lausui selvää tekstiä Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Christian Hornerin entinen avustaja palasi F1-varikolle – nainen kuvattiin Kolme ottelua ja potkut? Barcelona virittelee rajua ratkaisua F1-varikolla leviää hurja huhu: Red Bull virittelee shokkikaappausta McLarenilta Raimo Helminen myönsi ikävän totuuden IS:lle Susijengin voiton jälkeen poikkeuksellinen ulostulo Suomen televisiossa – ”Antakaa anteeksi” Kalle Rovanperältä rehellinen tilannepäivitys Jari Porttilan puhelin soi keskellä yötä – soittaja oli melkoinen nimi Nyt alkoi tapahtua: Jesse Puljujärvi tekee hurjaa jälkeä Seurajohto kiehui suomalaiselle NHL-tähdelle – nousi seisomaan ja lausui jäätävät sanat Se oli siinä: Heikki Kovalaiselta musertava päivitys Juha Kankkunen sanoi selvät sanat: Näin hän kohtelee Toyota-tähtiä jatkossa Lue myös: Teemu Selänne ällistyi Yhdysvalloissa – ei voinut käsittää tätä tietoa Muut lajit 07.09.2025 - 17:00 Lasse Honkanen Susijengin voiton jälkeen poikkeuksellinen ulostulo Suomen televisiossa – ”Antakaa anteeksi” Muut lajit 07.09.2025 - 00:31 Lasse Honkanen Jari Porttilan puhelin soi keskellä yötä – soittaja oli melkoinen nimi Muut lajit 06.09.2025 - 18:55 Lasse Honkanen