Kuva: Kristof Ramon / Red Bull Content PoolItalian ympäriajo, Giro, jatkui maanantaina kolmannella etapilla. Käytännössä etappi näytti perustasamaalta, joka sopii sprinttereille. Pitkään näyttikin siltä, että etappi etenee normaalin kaavan mukaan, mutta toisin kävi. Kilpailua johtava Tadej Pogcar iski muutama kilometri ennen loppua ja yritti karkuun. Karkumatka kesti lähes viime metreille, mutta sitten pääjoukko näytti voimansa ja nappasi slovenialaisen kiinni. Loppujen lopuksi sprintterit ratkaisivat etappivoiton, jonka korjasi belgialainen Tim Merlier.Pogacarin yritys oli hurja, mutta samalla hyvin epätavallinen. Tavallisesti kilpailun johtajat ja suurimmat suosikit pysyttelevät joukkueensa suojaamina turvallisesti pääjoukossa ja lepuuttavat itseään ennen kokonaiskilpailun kannalta tärkeimpiä etappeja. Tämä kaava ei Pogacarille kelvannut ja jää nähtäväksi, kostautuuko se myöhemmin. Kyseessä oli turha ja tarpeeton riski, mutta kilpailija ajatteli toisin. – Hän ei voi itselleen mitään, kun mennään kisojen voittamiseen, arveli Eurosportin asiantuntija Dan Lloyd.– Hän on synnynnäinen kilpa-ajaja. Jos hän näkee tilaisuuden voittaa pyöräilykilpailun, hän yksinkertaisesti haluaa tehdä niin, kommentoi puolestaan Robbie McEwen Pogacarin rohkeaa, mutta tarpeetonta iskua.Kolmas etappi ei muuttanut kokonaistilannetta. Kärjessä on yhä Pogacar, toisena Geraint Thomas 46 sekuntia perässä ja kolmantena Daniel Martinez, sekunnin Thomasin perässä. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Giro Tadej Pogacar Tuoreimmat Uutiset Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon MTV:lle paljastus: Kimi Räikkönen tykitti älyttömän ajan uudella menopelillä Urheilucast: JYP juonii todellista siirtopommia – nyt kasataan tähtisikermää Lue myös: Kilpasiskolta tyly temppu Kaisa Mäkäräiselle kesken juoksukisan – ”Tämä on kisatilanne” Muut lajit 15.05.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperä vahvisti ilouutisen – mukana MM-sarjan kisassa Suomessa Muut lajit 13.05.2026 - 08:15 Lasse Honkanen Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen