Kuva: Jeppe Smed Nielsen / PixabayKäsipallon miesten SM-liigan ensimmäinen finaaliottelu pelattiin perjantai-iltana. BK-46 lähti kotiotteluunsa ennakkosuosikkina Cocksia vastaan ja piti pintansa, mutta vasta kovan taistelun jälkeen.Ottelu vaikutti menevän isäntien käsikirjoituksen mukaan, kun BK-46 repäisi alle 15 minuutissa kuuden maalin johdon. Cocks kuitenkin heräsi ja pääsi peliin mukaan. Pitkälle toiselle jaksolle edettiin BK-46.n 3-4 maalin johdossa, mutta lopussa Cocks nousi haastamaan karjaalaisia tosissaan voitosta. Vieraat eivät johtaneet ottelua missään vaiheessa, mutta 60 minuutin ollessa täynnä tulostaululla olivat lukemat 30-30 ja edessä jatkoaika.Jatkoajalla BK-46 karkasi jälleen jo neljän maalin johtoon, mutta Cocks ei antanut periksi ja nousi isäntien ulosajojen myötä vielä maalin päähän. Aika loppui kuitenkin kesken ja BK-46 vei finaalien avausvoiton maalein 35-34.– Mahtava ottelu tänään ja tosi hyvä ottelu yleisölle. Onneksi kuitenkin voitimme lopulta. Kiitokset Cocksille hyvästä ottelusta, BK:n tähtipelaaja Nico Rönnberg hehkutti SM-liigan sivuilla. Ottelua Karjaalla seurasi yli 1000 katsojaa. Finaalisarja jatkuu keskiviikkona Riihimäellä ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.MSM: BK-46 vei avausfinaalin – trilleri eteni jatkoajalle https://t.co/CUnXnLqLSw #käsipallo #handboll— Suomen Käsipalloliitto (@finnhandball) April 19, 2024 LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Käsipallo Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen