Kuva: Suomen LentopalloliittoNiina Ahtiainen / Taru Lahti-Liukkonen ovat edenneet beach volleyn EM-kilpailujen neljännesvälieriin. Viidenneksi olympialaisissa sijoittuneet Espanjan Daniela Alvarez / Tania Moreno taipuivat erin 21-19, 21-18.Suomalaiskaksikko eteni näin perjantain neljännesvälieräkierrokselle. Kaksikko on vähintään yhdeksäs turnauksessa. Voitto seuraavasta pelistä toisi jo molempien uran parasta sivuavan viidennen tilan ja mitalipelitkin ovat enää vain kahden voiton päässä. Vastaan tulee perjantaina kello 16 italialaispari Valentina Gottardi / Marta Menegatti, jolle suomalaiskaksikko hävisi alkulohkossa 15-21, 17-21. Neljänneksi turnauksessa sijoitetut italialaiset olivat Pariisin olympiaturnauksessa yhdeksänsiä ja ovat olleet kauden maailmankiertueella parhaimmillaan korkeimman tason Elite16 -kisassa kerran välierissä.Taru Lahti-Liukkonen on mukana EM-kisoissa nyt historiallisesti yhdennentoista kerran. Hän on ollut mukana EM-turnauksessa vuodesta 2013 lähtien kesän 2020 jäätyä väliin äitiysloman myötä. Parina Lahti-Liukkosella on ollut EM-kisoissa aiemmin Anniina Parkkinen kuusi kertaa ja Riikka Lehtonen kolmasti ja nyt Ahtiainen toistamiseen. Paras sijoitus on viides tila Parkkisen kanssa 2017.Niina Ahtiainen on mukana EM-kisoissa hänkin nyt kahdeksannen kerran perättäin. Paras sijoitus on viides tila 2020 Riikka Lehtosen kanssa Jurmalassa.Lähde: Lentopalloliitto Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön CEV – European Volleyball (@cevolleyball) jakama julkaisuLUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Beach volley Niina Ahtiainen Taru Lahti-Liukkonen Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Avajaisiin lähteminen olisi ”idioottimainen” temppu Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen