Kuva: Antti HaapasaloJoensuun Mailan Niko Korhonen ja tamperelaisen Manse PP:n Saaga-Angelia Raudasoja on valittu Superpesiksen kesäkuun pelaajiksi.Niko Korhonen siirtyy tälle kaudelle JoMan riveihin edustettuaan aiemmin vain kasvattajaseuraansa Sotkamon Jymyä. Monipuolinen Korhonen on vastannut huutoon ollen joukkueensa johtavia pelaajia ja onnistuen kärkilyönneissään lähes neljä kertaa viidestä. Loistava ulkopelaaja antoi pallolle kyytiä Einhell Tähtien Kisojen heittokilpailussa Itä-Länsi-tapahtumassa ja kiskoi tutkaan lukemat 152 km/h. Vaikka Niko Korhonen palkittiin sekä vuoden pesäpalloilijana että pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana 2020, kuukauden pelaajan titteli on hänelle uran ensimmäinen. Manse PP Tampereelta on valloittanut sarjataulukon kärkipaikan naisten Superpesiksessä. Yksi joukkueen avainpelaajista on illasta toiseen Saaga-Angelia Raudasoja. Kahden edellisen kauden etenijäkuningatar on jälleen ottanut paikkansa tilaston kärjestä ja pelannut ulkona loistavasti etukentällä. Itä-Länsi-ottelussa Raudasoja ansaitsi vakuuttavilla otteilla Idän kakkospalkinnon. Oulaisten Huiman kasvatti valittiin edellisen kerran kuukauden pelaajaksi elokuussa 2022.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Naisten Superpesis Pesäpallo Superpesis Tuoreimmat Uutiset Raimo Helminen ei lämmennyt Ylen toimittajan kysymyksestä – tämä keskustelu loppui kuin seinään Nyt se on julkista tietoa: Maajoukkuekaveri teki melkoisen paljastuksen Johanna Matintalosta Kimi Räikkönen kohtasi yliajamansa miehen – tällaisen keskustelun he kävivät Janne Ahosen ulkomuoto Urheilustudiossa aiheutti palauteryöpyn – lopulta studioisäntä nosti kissan pöydälle Alisa Vainio paineli ”älyttömällä vauhdilla” ohi – miesjuoksija veti rajun johtopäätöksen Antero Mertaranta vahvisti – selostaja veti yleisurheilukisan laitamyötäisissä Tätä Yle ei näyttänyt – Suvi Minkkisen toiminta hämmästytti Kaisa Mäkäräinen löysi uuden pestin – saman tien lähti viesti Ylelle Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen