Kuva: All Over PressPARIISI. Telinevoimistelun joukkuekisan finaalissa Pariisin olympialaisissa huomio keskittyi lajin supertähteen Simone Bilesiin.Biles voittikin Yhdysvalloille kultaa Sunisa Leen, Jordan Chilesin, Jade Careyn ja Hezly Riveran kanssa.Aiemmin hän on voittanut joukkuekisan olympiakullan Rio de Janeirossa 2016, mutta Tokiossa 2021 hän joutui vetäytymään kisasta henkisten ongelmien takia.Nyt Biles oli henkisessä tasapainossa ja jälki olikin sen mukaista. Hän antoi ymmärtää, että toiminta olisi nyt rennompaa kuin aiemmissa olympialaisissa.– Vuonna 2016 meidät oli luotu voittamaan olympiakultaa. Silloin sanoimme toisillemme koko ajan, että voitamme kultaa. Ja voitimme myös. Nyt olen paljon vanhempi ja huomattavasti kokeneempi. Olemme täällä pitämässä hauskaa ja nautimme siitä, mitä teemme, Biles kommentoi.Pohjevaivakaan ei estänyt Bilesia kisaamasta– Meillä on kivunhallinta kunnossa. Kun tuonne pääsee, niin adrenaliinia virtaa ja tytöt ovat tukenani. En paljoa ajatellut vammaani, hän totesi.”Nautin siitä, mitä teen”Bilesille olympiakulta oli uran viides. Hän oli voittanut neljä kultaa Riossa 2016, mutta jäi Tokiossa siis vaille kultaa.Kaikkiaan Bilesilla on 38 MM- tai olympiamitalia ja todennäköisesti mitaleita tulee hänelle Pariisista vielä lisää. Luku on uskomattoman kova, mutta Biles ei itse välitä mitalien lukumäärästä.– En ole googlettanut sitä. En laske niitä enkä pidä tilastoa. Menen vain tekemään sen, mitä pitää tehdä ja nautin siitä, mitä teen. Ainoastaan se merkitsee minulle.Monille Biles on idoli siitäkin syystä, että on puhunut henkisistä ongelmistaan avoimesti. Biles on tuonut esiin myös lajin epäkohtia, kuten seksuaalista ahdistelua, josta hänellä itsellään on karmeita kokemuksia.Biles antokin lajia harrastaville lapsille kannustusta.– Yrittäkää ihmeessä. Varmistakaa, että teillä on hauskaa, jotta voisitte tehdä isoja asioita. Kun olette mentaalisesti ja fyysisesti tasapainossa, voitte unelmoida mistä tahansa, hän ilmoitti.SIMONE BILES OFFICIALLY HAS THE MOST OLYMPIC MEDALS IN USA GYMNASTICS HISTORY (8) 🐐 pic.twitter.com/TePLWEfkbI— Bleacher Report (@BleacherReport) July 30, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: KuPS kuittasi 1,7 miljoonaa lisärahaa – oliko kymppitonnien satsaus ratkaiseva? (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Olympialaiset Simone Biles TelinevoimisteluTuoreimmat Uutiset Ott Tänak sen sanoi – tämä on julma totuus Kalle Rovanperästä SaiPan Raimo Helmiselle mahtava uutinen keskellä kesää Nyt siitä puhutaan jo ääneen – NHL:ssä muhii siirtopommien siirtopommi Muistatko JJ Lehdon? McLarenilta yllättävä tilannepäivitys suomalaisesta Toyota tiputti shokkiuutisen – Juha Kankkuselta selvä viesti MTV:llä Brutaali totuus Mikko Rantasen NHL-kaupasta on nyt selviämässä Kamerat tallensivat: Valtteri Bottakselta jäätävä heitto Mercedes-tähdelle Hurja ennätysparannus – suomalaiselta pituushyppääjältä mahtitulos: ”Kultaa lähdetään hakemaan” Puhuuko Max Verstappenin leiri palturia? Raju väite Red Bull -pomon shokkipotkuista näki päivänvalon Jesse Puljujärvi ei lähtenyt vedättämään – myönsi Ylelle karun totuuden tilanteestaan IL: Patrik Laineelta jäätävä kommentti suomalaisen kiekkolegendan pojalle UC:ssä ällisteltiin, mitä Kimi Räikkönen toi mukanaan armeijaan Paljastus kulisseista: Esapekka Lapin sanat olivat liikaa – rallisensaatio oli repiä pelihousunsa F1-pesti voidaan unohtaa – Valtteri Bottakselle tyrmäävä viesti Ylelle skandaalinkäryinen väite Kalle RovanperästäLue myös: Lauri Markkasen päivitys Suomesta ällistyttää Pohjois-Amerikassa – tämä näky loksautti leuat Muut lajit12.07.2025 - 14:36 Lasse Honkanen Maailman vahvin sotilas? Suomalaisjärkäle antoi kaikille selkään Muut lajit27.06.2025 - 14:36 Lasse Honkanen Viaplaylta loistava uutinen urheilufaneille Muut lajit13.05.2025 - 14:36 Lasse Honkanen