Kuva: All Over PressArctic Lapland Rally eli Tunturiralli käynnistyy perjantaina. Mukana on myös tähtiloistoa, sillä Ruotsin MM-ralliin valmistautuva Kalle Rovanperä kisailee Lapissa.Viime viikolla saatiin myös hieno uutinen, kun paljastui, että Esapekka Lappi ajaa koko loppukauden SM1-luokassa. Hän ajaa Tunturirallissa Skoda Fabia Rally2 Evolla yhdessä Enni Mälkösen kanssa.Lappi ajoi täyden SM-kauden viimeksi 12 vuotta sitten. Hän dominoi tuolloin voittamalla jokaisen kisan. Nyt on tapahtunut yksi iso muutos, sillä kartanlukija on vaihtunut. Pitkä yhteistyö Janne Fermin kanssa päättyi viime vuoteen, ja nyt nuotteja lukee siis Mälkönen.– Maanantaina ajettiin ensimmäiset testit. Hyvin meni, vaikka vähän oudolta tuntui kun naisääni kertoi nuotit, Lappi heitti rallin SM:n tiedotteessa.Lappi myönsi, että toki uusi kartanlukija tuo omat ongelmansa. Fermin kanssa oli muodostunut omat rutiinit.– Onhan tässä paljon uuden oppimista nopealla aikataululla. Meillä oli Jannen kanssa omat rutiinimme, kun ajettiin vuosia yhdessä. Nyt niistä täytyy päästää osittain irti ja oppia taas toiselta, mutta se kuuluu asiaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että pidetään hauskaa. Sitä se on ollut tähän mennessä ja on varmasti myös kisan päätteeksi, oli tulos mikä tahansa, Lappi sanaili.LUE MYÖS: TPS kertoi suru-uutisen (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Janne Ferm Skoda Tunturiralli Tuoreimmat Uutiset IL: Krista Pärmäkosken toiminta ällistyttää Sami Jauhojärvi läksytti Jasmi Joensuuta suorassa lähetyksessä Max Verstappen kohtasi Lando Norrisin MM-taiston jälkeen – ensimmäiset sanat olivat melkoiset IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Mitä Patrik Laineelle on tapahtunut? Urheilucastissa rajua vihjailua Yleltä paljastus kulisseista: Dorothea Wierer lausui tylyt sanat Sonja Leinamoon liittyen Maailmalla ällistellään Suvi Minkkistä – pöydälle rajua faktaa Urheilucast: Jokerit teki hirmutarjouksen HIFK-tähdestä – ”Ihan jäätävä sopimus” Mika Häkkinen yllätti – F1-toimittaja ei voinut käsittää, mitä suomalainen päästi suustaan Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Kerttu Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija antoi saman tien karun tuomion Kovaa vihjailua: Paljastivatko maajoukkuekaverin sanat brutaalin totuuden Iivo Niskasesta? THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Lue myös: IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Ralli 07.12.2025 - 16:54 Lasse Honkanen Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Ralli 07.12.2025 - 14:41 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Ralli 06.12.2025 - 19:06 Lasse Honkanen