Kuva: All Over PressSami Pajari taistelee viikonloppuna WRC2-luokan maailmanmestaruudesta Japanissa.MM-sarjaa johtava Oliver Solberg ei kilpaile Japanissa, joten Pajarille riittää mestaruuden varmistamiseksi sijoittuminen kahden parhaan joukkoon. Dirtfish-sivuston David Evans pääty arviossaan siihen, että Pajari jää ilman MM-titteliä.– Tämä on vaikea kysymys. Molemmat kuskit ansaitsevat mestaruuden tänä vuonna, mutta minusta tuntuu, että Oliver ottaa tittelin itselleen. Miksi? En osaa sanoa. Sanonko vain näin ollakseni hieman vastarannankiiski? Mahdollisesti.– Molemmilla on kolme voittoa, joten tätä on vaikea arvioida. Mutta kun katsotaan, kummalla on enemmän erikoiskoevoittoja ja kuka on johtanut eniten erikoiskokeita tällä kaudella WRC2-luokassa, on vastaus selvä. Solberg johtaa molemmissa. – Kysymys ei ollut siitä, kenen pitäisi voittaa, vaan mitkä ovat Sami Pajarin mahdollisuudet viedä MM-titteli sunnuntaina. Ei se ole missään nimessä täysin varmaa. Esimerkiksi Gus Greensmith on auttamassa tallikaveriaan (Solberg) ja Nikolay Gryazin tulee myös ralliin hyvässä iskussa.LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Japanin MM-ralli Sami Pajari Toyota WRC2 Lue myös: Asiantuntija: Toyotan rallitallissa muhii riita – kaksi tähtikuskia napit vastakkain Ralli 06.11.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Paljastus: Toyota palkkaamassa uuden tallipäällikön Ralli 05.11.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Nyt se on julkista tietoa: Kalle Rovanperä tunnusti epäonnistumisensa Ralli 04.11.2026 - 21:45 Lasse Honkanen