Kuva: Taneli Niinimäki / AKKRallitähti Benjamin Korholan ensimmäinen kilpailu uudella Toyota GR Yaris Rally2 -autolla sai karun lopun. Hän joutui keskeyttämään Rally Adriaticon toisella erikoiskokeella ulosajon seurauksena.Kilpailuviikonloppu alkoi aika-ajolla, jossa mies ajoi nopeimman ajan. Hän jäi pohja-ajasta vain 0,3 sekuntia. Varsinainen kilpailu alkoi sunnuntaina ja edessä oli yhdeksän erikoiskoetta. – Valitettavasti ralli ei sujunut suunnitellusti. Jo avauspätkällä oli niin paljon pölyä, ettei nähnyt oikein mitään. Lähdimme erikoiskokeelle yhden minuutin lähtövälillä, kun suurin osa muista kilpailijoista sai kahden minuutin välin.– Noin kahden kilometrin kohdalla tuli vasen, joka osoittautui paljon liukkaammaksi kuin olin ajatellut. Auto lähti luisuun ja mutka valui vähän leveäksi. Perä osui rummun päähän sen verran voimakkaasti, että autoon tuli niin pahoja vaurioita ettei päästy enää jatkamaan, kommentoi Korhola tiedotteessa.– Ei ollut meidän aikamme parrasvaloissa. Vuoden ollaan oltu ajollisesti valmiina ja viimeinen 3 kuukautta tekemisen taso on ollut niin korkea, että pettymys tämä on. Ennenkaikkea pojille, mutta aikamme tulee vielä. Kiitos kaikille teille, jotka kuljette tätä tällä hetkellä töyssyistä matkaa kanssamme. Se onnistuminen tuntuu sitten joltain erityiseltä, kiitos, kommentoi puolestaan tiimipäällikkö Kimmo Koivunen tiedotteessa. LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Benjamin Korhola Rally Adriatico Lue myös: Asiantuntija: Toyotan rallitallissa muhii riita – kaksi tähtikuskia napit vastakkain Ralli 06.11.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Paljastus: Toyota palkkaamassa uuden tallipäällikön Ralli 05.11.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Nyt se on julkista tietoa: Kalle Rovanperä tunnusti epäonnistumisensa Ralli 04.11.2026 - 21:45 Lasse Honkanen