Kuva: All Over PressRallin WRC2-mestaruus toi Sami Pajarille unelmamahdollisuuden Toyotan Rally1-autolla. Kaikille WRC2-kuskeille ei käy yhtä hyvin.Emil Lindholm voitti vuonna 2022 WRC2-mestaruuden. Se ei kuitenkaan avannut hänelle ovea Rally1-luokkaan. Lindholm on sen jälkeen ajanut yksittäisiä kisoja WRC2-luokassa ja Rally1-luokassa. Dirtfish-sivusto on nyt tiedustellut Lindholmilta tämän tilanteesta.– Rehellisesti sanottuna en ole koskaan nauttinut julkisuudesta, joten tämä on ok, veisteli Lindholm.– Mutta en tietenkään ole tyytyväinen kauteen (2024). Se on selvää. Ajaminen on ilman muuta kivaa, mutta tulokset ovat minulle tärkeä motivaattori, joten on raskasta, jos niitä ei tule.Lindholm avasi tarkemmin, mikä on mennyt pieleen. Hän huomioi, että kyse on monesta eri tekijästä. Lindholm ei ole saanut kaikkea kasaan kerralla.– Olen epäonnistunut siinä tänä vuonna (2024). Auton suorituskyky vahvistui loppukaudesta. Emme olleet esimerkiksi Suomen MM-rallissa haluamassamme vauhdissa, mutta kun kaikki meni hyvin, niin taistelimme erikoiskokeiden voitoista.– Olen tehnyt osani virheistä, mutta kyse on joukkuelajista. Pitää olla täysi paketti kasassa. On sääli, jos ei ole. Ei ole koskaan helppoa saada pakettia kasaan, mutta se ei ole ollut täydellistä tänä vuonna.Vaihtoehtoja ei ole loputtomiin. Lindholm jatkanee kaudella 2025 Hyundailla WRC2-luokassa. Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emil Lindholm Tuoreimmat Uutiset Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen Lue myös: Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Ralli 18.05.2026 - 09:59 Lasse Honkanen IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ralli 17.05.2026 - 21:42 Lasse Honkanen MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Ralli 17.05.2026 - 17:55 Lasse Honkanen