Kuva: All Over PressHeikki Kovalainen viihtyy edelleen auton ratissa. Entinen F1-kuski tavoittelee uran jatkumista rallin puolella.Kovalainen oli aiemmin tänä vuonna avosydänleikkauksessa. Hän on palannut jo sen jälkeen kilpailemaan.Aiemmin myös Japanissa rallia ajanut Kovalainen kertoi Dirtfish-sivustolle tavoittelevansa ensi kaudella erilaisia ralleja myös Euroopassa. Hän haluaisi päästä ajamaan etenkin asvaltille.43-vuotias Kovalainen teki selväksi, että hän ei pidä ikää isona esteenä itselleen.– Olen puhunut muutamalle entiselle mestarille. Monesti he sanovat, että ehkä he olisivat voineet jatkaa uraansa pidempään. Ei ole syytä olla jatkamatta, kun tunnen oloni ja kuntoni hyväksi.Kovalainen muistutti toki, että hän ymmärtää realiteetit.– Tiedän, ettei minusta tule uutta Kalle Rovanperää tai Sebastien Ogieria, mutta olen varma, että pystyn parantamaan. Se on myös tärkeä syy jatkaa. Pitää olla motivaatiota ja intohimoa. Jos tekisin sitä muusta syystä, ei se olisi ok. Intohimo antaa minulle edelleen draivia.LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Heikki Kovalainen Tuoreimmat Uutiset Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Suomen ampumahiihtovalmentaja Erik Kulstad teki valintansa Dorothea Wierer julkaisi yhteiskuvan Suvi Minkkisen kanssa – fanit toistelivat näitä sanoja Jasmi Joensuu löi pöydälle shokkiuutisen – tämän hän halusi nyt sanoa IS:lle Jordan-vaimon sanat olivat liikaa – Patrik Laineen reaktio kertoo kaiken Pommiväite: McLaren-tähti neuvottelee toisen F1-tallin kanssa Nyt se on varmaa – SK: Olli Jokinen saa kovan luokan nimen HIFK:hon Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä F1-piireistä erikoista vihjailua Valtteri Bottaksen persoonallisuudesta Kalle Rovanperä herkistyi julkisesti Formulalupaus Tuukka Taponen – maailmalta tuli nyt tuomio Selvää tekstiä Max Verstappenista – Red Bullin iso F1-pomo astui nyt esiin Esapekka Lappi myönsi MTV:lle karun totuuden työskentelystään Enni Mälkösen kanssa No huh: Kaisa Mäkäräinen löi pöytään poskettoman urheilusuorituksen Lue myös: Paljastus: Sebastien Ogier lausui selvät sanat Kalle Rovanperälle Ralli 24.12.2025 - 10:39 Lasse Honkanen Suomalainen ralliperhe suree – HS: Iso nimi on kuollut Ralli 23.12.2025 - 12:45 Lasse Honkanen VM: Tässä on totuus Jari-Matti Latvalan ja Toyota-kuskien väleistä Ralli 23.12.2025 - 10:40 Lasse Honkanen