Kuva: Toyota Gazoo RacingRallin MM-sarja jatkuu tällä viikolla Kreikan MM-rallilla. Toyotalla on mukana Elfyn Evans, Sebastien Ogier, Kalle Rovanperä, Takamoto Katsuta ja Sami Pajari.Iso mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti Rovanperään. Pajarin tilanne herättää kuitenkin myös mielenkiintoa. Pajari on ajanut ensimmäisellä täydellä Rally1-kaudellaan pääösin melko varman päälle. Tulokset eivät olekaan olleet erityisen vakuuttavia.Pajari on itse puhunut siitä, että hän ja Toyota ovat halunneet päästä maaliin mahdollisimman monissa ralleissa.– Minulle on todella hyödyllistä, että nämä sorarallit tulevat peräkkäin, sillä se auttaa kartuttamaan kokemusta ja itseluottamusta. Portugalissa meillä oli siisti ja ehjä ralli, ja Sardiniassa vauhti alkoi tulla luonnollisemmin, joten toivottavasti voimme jatkaa samalla tavalla Kreikassa. Kuten Sardinian kanssa, minulla on myös hyviä muistoja sieltä. Voitin WRC2-luokan siellä viime vuonna, kommentoi Pajari tallin tiedotteessa.Pajari otti kuitenkin esille yhden mielenkiintoisen seikan. Viime kaudella WRC2:ssa ajanut suomalainen huomioi, että Rally1-autolla voisi ehkä ottaa enemmän riskejä.– Samaan aikaan tällaisissa rajummissa ralleissa täytyy alemmissa luokissa olla todella varovainen auton kunnon kanssa, kun taas Rally1-auto kestää paljon enemmän, joten siihen täytyy oppia luottamaan ja tottua siihen, että voi puskea kovempaa.LUE MYÖS: Enni Mälkönen ei voi käsittää, mitä hänelle tapahtuu (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kreikan MM-ralli Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Olli Jokisen HIFK:n poikkeuksellinen toiminta ällistytti – vastustajan valmentajalta selvät sanat Krista Pärmäkosken touhu pöyristyttää Ruotsissa – ”Erilainen kulttuuri” THF:ssä villi heitto NHL-hyökkääjän paluusta SM-liigaan – ”100 pinnaa heittämällä” Kerttu Niskanen teki Ylellä ikävän paljastuksen kilpasiskojensa touhusta – tätä ei TV:ssä näytetty Kimi Räikköseltä yllättävä ulostulo – Ferrari-fanien vinoilu alkoi saman tien Tieto tuli: Sonja Leinamo ulkona – kahta suomalaista ampumahiihtäjää odottaa vielä karumpi kohtalo Patrik Laine NHL:n suomalaisseuraan? – Mallina olisi tämä kauppa Yle: Iivo Niskanen ja suomalaishiihtäjä jakoivat dramaattisen hetken ladulla – siinäkö se oli? Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Lue myös: Enni Mälkösen ja Jari-Matti Latvalan yhteistyö sai ikävän päätöksen – näin kommentoitiin IS:lle Ralli 07.02.2026 - 09:55 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista Ralli 06.02.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Ralli 05.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen