Kuva: Taneli Niinimäki/AKKRallisensaatio Tuukka Kauppinen aloitti kautensa komeasti voittamalla Tunturirallin.Nuorella lahjakkuudella on ollut sen jälkeen vaikeampaa. Hän totuttelee ajamaan asvaltilla. Ensin nuorukainen kävi Italiassa ja lauantaina oli rallin EM-sarjan avauksen vuoro Espanjassa. Se ei mennyt todellakaan käsikirjoituksen mukaan. Kauppinen päivitteli tuntojaan sosiaalisessa mediassa.– Opettavainen viikonloppu. Perjantaina startattiin hyvin ja lauantaille oli hyvät asetelmat kilpailuun.Lauantaina kuitenkin aamun ensimmäisellä nopeassa mutkassa oli yllättävän liukasta, jonka seurauksena spinnasimme seinään. Onneksi auto saatiin kuntoon ja pääsimme ajamaan ja karistelemaan ulosajon pois mielestä.– Sunnuntaina otettiin alku tunnustellen ja pikku hiljaa nostettiin vauhtia. Päivä meni suunnitelmien mukaan, joten siihen voi olla tyytyväinen. Oli kuitenkin melkoinen oppireissu, mutta tästä jatketaan eteenpäin. – Täältä Espanjasta matkaan suoraan Italiaan, koska tällä viikolla päästään jo ajamaan toinen Italian mestaruussarjan osakilpailu, kirjoitti Kauppinen.Kauppinen sijoittui junioreiden sarjassa 17:nneksi eli oli viimeinen maaliin tulleista. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Tuukka Kauppinen (@tuukka.kauppinen) jakama julkaisu LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Tuukka Kauppinen Lue myös: Asiantuntija: Toyotan rallitallissa muhii riita – kaksi tähtikuskia napit vastakkain Ralli 06.11.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Paljastus: Toyota palkkaamassa uuden tallipäällikön Ralli 05.11.2026 - 17:54 Lasse Honkanen Nyt se on julkista tietoa: Kalle Rovanperä tunnusti epäonnistumisensa Ralli 04.11.2026 - 21:45 Lasse Honkanen