Kuva: All Over PressKartanlukija Enni Mälkönen työskentelee tällä kaudella Esapekka Lapin kartanlukijana rallin SM-sarjassa.Mälkösellä on paljon faneja myös sosiaalisen median puolella. Hän on kerännyt jo yli 38 000 seuraajaa Instagramissa. Mälkönen kertoo fanien iloksi faktoja omasta elämästään. Hän paljasti tuoreessa päivityksessään, että mielessä oli aluksi aivan toisenlainen urheilu-ura.– Hevoset on aina ollut lähellä sydäntä ja olen ratsastanut lapsesta asti. Kilpailin ratsastuksessa 14-vuotiaasta alkaen, ja silloin unelmani oli tulla ammattiratsastajaksi. Harmikseni hevoseni loukkaantui onnettomuudessa, joka johti sen pitkään kuntoutusjaksoon.– Ratsastuksen tilalle tuli kiinnostus ralliin. Aloin etsiä mahdollisuuksia harjoitella ja päästä kartturiksi. Ei ollut helppoa löytää oikeita ihmisiä joilta oppia tai ensimmäisiä mahdollisuuksia olla kartturina rallissa. Lopulta ensimmäinen rallini kartturina oli helmikuussa 2012. Ralli ajettiin ilman nuotteja, joten sain todella vain nauttia vauhdista. Muistan ainoastaan, että oli ihan älyttömän siistiä ja voitettiin luokkamme. – Ralli veti mukaansa heti ensimmäisestä kisasta alkaen ja aloin etsiä mahdollisuuksia treenata ja kehittyä kartturina. Silloin esimerkiksi WRC-kilpailut tuntui vaan kaukaiselta unelmalta, selvitti Mälkönen. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Enni Mälkönen (@ennimalkonen) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Lue myös: Toyota laittoi tylyn stopin Sami Pajarin MM-voittojuhlille Ralli 25.07.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Janni Hussi löysi rallimiehen maailmalta – näin he tutustuivat Ralli 25.07.2026 - 07:49 Lasse Honkanen MTV: Suomalainen rallikuski ajoi hirmumällin – ”180 km/h ja näkö lähti” Ralli 24.07.2026 - 19:51 Lasse Honkanen