Kuva: All Over PressTrondheimin MM-hiihtojen avauspäivä päättyi iloisiin suomalaisjuhliin, kun Lauri Vuorinen otti komeasti MM-pronssia miesten vapaan hiihtotavan sprintissä.Myös Emil Liekari ihastutti hienolla vedollaan. Hän eteni ensimmäiseen erävaiheeseen saakka. Joni Mäki ja Niilo Moilanen tippuivat sen sijaan jo aika-ajossa. Etenkin Mäkeen kohdistui jonkin verran odotuksia Falunin maailmancupin sprinttionnistumisen myötä. Myös Aino-Kaisa Saarinen valoi Ylellä uskoa Mäkeen.– Minä heitän nyt oman arvaukseni finaaliin: Finaalissa tänään: Johannes Høsflot Klæbo, Lucas Chanavat, Federico Pellegrino, Joni Mäki, Edvin Anger, Valerio Grond. Tämä ei kuitenkaan ole järjestys vaan ainoastaan ketä siellä voisi tänään olla, arvioi Saarinen.Saarinen joutui siis pettymään. Saarinen harmitteli miehen kohtaloa.– No nyt sitten Joni joutui ulos. Karsinta on ollut hänelle se tämän kauden kompastuskivi. Harmi, sillä Jonilta tuli jo tuossa hyviä kisoja ja hän on aina erä erältä parantanut menoaa kin on vaan päässyt kisaan mukaan.Ylen lähetyksessä selvisi, että Moilasen lisäksi myös Mäki on sairastellut. Jälkimmäinen sairastui Falunin jälkeen.– Niilo Moilanen ehkä hieman turhaan sättii itseään, vaikka sairasti muutama viikko sitten aika kovan taudin. Se kun tuppaa viemään parasta terää aina vaikka viimeiset viikot olisi saanut tehdä ehjää harjoittelua, harmitteli Saarinen.LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Aino-Kaisa Saarinen Hiihdon MM-kisat Joni Mäki Tuoreimmat Uutiset Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Mikko Rantanen avautui tunteellisena siitä, miten häneltä vietiin koti – ”Sinne ei enää mennä” Maailmantähti innostui Alisa Vainiosta – mieheltä melkoinen viesti suomalaisjuoksijalle Krista Pärmäkoskelta kulissipaljastus – nyrkki lyötiin pöytään, sitten alkoi tapahtua Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Se oli siinä: Suvi Minkkisen kilpasisko lopettaa uransa Tapaus Wilma Murto – IL:lle ladattiin raju väite Eero Hirvonen poti olympiakrapulaa rakkaassa seurassa Vilma Nissinen palasi koti-Suomeen – sitten ikävä totuus valkeni naiselle yhtäkkiä Sebastian Aholta karu paljastus pronssiottelun jälkeisistä tapahtumista Lue myös: Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Talvilajit 28.02.2026 - 13:55 Lasse Honkanen Krista Pärmäkoskelta kulissipaljastus – nyrkki lyötiin pöytään, sitten alkoi tapahtua Talvilajit 28.02.2026 - 08:47 Lasse Honkanen Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa Talvilajit 27.02.2026 - 21:41 Lasse Honkanen