Kuva: All Over PressSuomalaisten hiihtäjien suorittaminen kansainvälisissä kisoissa ei ole aiheuttanut suurta riemua tällä kaudella. Yksittäisiä suuria onnistumisia on kuitenkin nähty. Jasmi Joensuu ja Johanna Matintalo ovat nimittäin päässeet voittokantaan maailmancupissa.Matintalo räjäytti potin viime viikolla, kun hän voitti Gomsin maailmancupissa 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan. Kyseessä oli naisen uran ensimmäinen maailmancupin voitto. Matintalo on kehittänyt hitaasti viimeisten vuosien aikana. Hänen taustoillaan on myös tapahtunut muutoksia.Yksi iso peliliike tapahtui viime keväänä, kun yhteistyö valmentaja Ville Nousiaisen kanssa päättyi. Tuohon ratkaisuun ei ainakaan julkisuuteen tulleiden puheiden mukaan liittynyt suurempaa dramatiikkaa.Ylen asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen puhui Matintalon tilanteesta hiljattain.– Hän on ilmeisesti ottanut vielä enemmän vastuuta omasta tekemisestään ja pohtinut tarkemmin, mitä pitää tehdä päästäkseen seuraavalle tasolle, arvioi Saarinen Ylelle.Saarinen ei lähde vielä keulimaan Matintalon suhteen. Hän arvioi, että mitalin ottaminen Milano-Cortinan olympialaisista olisi todella kova suoritus.– Varmasti neljän vuoden päästä Johanna on hyvässä iskussa, ja miksei vaikka kahdeksan vuoden päästä myös. Kunhan tekee oikeita asioita ja tykkää siitä, mitä tekee, paalutti Saarinen.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Johanna Matintalo Ville Nousiainen Tuoreimmat Uutiset Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Lue myös: Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen Talvilajit 18.03.2026 - 18:00 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Talvilajit 18.03.2026 - 11:45 Lasse Honkanen Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Talvilajit 18.03.2026 - 09:51 Lasse Honkanen