Paljon menestystä maastohiihdossa saavuttanut Stina Nilsson vaihtoi lajia joitakin vuosia sitten murtomaahiihdosta ampumahiihdon puolelle. Jokin aika sitten Nilsson ilmoitti, että ampumiset on ammuttu. Nyt uutinen kertoo, että hän on harkitsemassa vahvasti paluuta maastohiihdon puolelle, kun aiemman tiedon mukaan aikomuksena oli osallistua maratonhiihtoihin.Nyt Ruotsissa on aloitettu spekulointi siitä, olisiko Nilssonista vahvistamaan ensi talven MM-kisajoukkuetta.– Stina taistelee samalla tavalla paikasta MM-kisoihin kuin kaikki muutkin. Hänhän voi yhtäkkiä onnistua ja olla ladulla sama vanha Stina. Silloin siitä tulee jännittävää, kertoi Ruotsin maajoukkuevalmentaja Anders Byström Expressenin ja MTV:n mukaan.– Stinan pitää tietenkin hiihtää jossain valintakilpailussa päästäkseen mukaan. Pelkät Ski Classics -kilpailut eivät riitä. Samalla pitää muistaa, että kilpailu on paljon kovempaa kuin viimeksi hänen ollessa maajoukkueessa. Meillä pitää mielestäni olla kohtuulliset odotukset Stinaa kohtaan. Ski Classics -sarjaan osallistuminen ei ole vitsi, Byström totesi.Ainakin entisellä joukkuetoveri on sitä mieltä, että Nilsson voi hyvinkin palata parrasvaloihin. Frida Karlsson, yksi hiihdon suurimpia tähtiä, näkee, että paluu huipulle olisi mahdollinen.– Olen itse asiassa miettinyt sitä. Stinahan hiihti maastohiihdossa enemmän ylävartalollaan. Ampumahiihdossa käytetään enemmän jalkoja. Joten tämä voisi mielestäni sopia hänelle erittäin hyvin. Uskon Stinaan, Karlsson sanoi.LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laine on Montrealin menestyksen tiellä – tämän on tapahduttava (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Hiihto Stina NilssonTuoreimmat Uutiset Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensa Apu paljasti: Olli Jokinen hakeutui hoitoon Paljastus: Tämä karu näky oli liikaa – näin Red Bull -pomon potkut saivat sinetin Esapekka Lappi pääsi jälleen ralliauton rattiin – laukoi nyt kovaa tekstiä Jesse Puljujärvelle lähtö NHL:stä – lipsauttiko uusi pomo heti karun totuuden? Kovaa puhetta: Vastustajalta raju väite Helmareista Vahvistus: Valtteri Bottas hyppää F1-auton rattiin Paljastus: NHL-seura hankkiutui eroon suomalaispelaajasta – syy oli karu Ferrarilta merkittävä peliliike F1:ssä – seuraukset voivat olla valtavat Toyotan rattiin – rallitähden unelma toteutui Voiko tämä pitää paikkansa? NHL-asiantuntijalta shokeeraava väite Roope Hintzistä MM-kisojen tapahtumat olivat viimeinen pisara – Real Madrid -tähti lähdössä Viivi Lehikoinen katosi kuvasta – SE-nainen kertoi nyt koko totuuden Kaikki muuttui: Kalle Rovanperältä yllättävä paljastus Mika Häkkisen toiminta ällistytti – kirosanat lensivät, kun ”hullu suomalainen” antoi palaaLue myös: Suru-uutinen: Mäkiviikon voittaja on kuollut Talvilajit01.05.2025 - 15:11 Lasse Honkanen Se päättyi siihen – IL: Suomalainen hiihtomestari lopettaa uransa Talvilajit07.04.2025 - 15:11 Lasse Honkanen Kerttu Niskaselta melkoinen temppu – kilpakumppani teki yhden asian selväksi Talvilajit06.04.2025 - 15:11 Lasse Honkanen