Kuva: All Over PressMaastohiihdon maailmancupin viimeinen kilpailuviikonloppu ennen MM-kilpailuja alkoi Falunissa perinteisen sprinteillä.Jasmi Joensuu oli kilpailun viides. Ruotsin Linn Svahn vei voiton.Suomalaisista myös Amanda Saari ja loukkaantumisen jälkeen maailmancupiin palannut Johanna Matintalo nähtiin naisten kilpailun erävaiheissa. Anne Kyllönen ei yltänyt karsinnasta mukaan erävaiheisiiin.– Kauden yhdeksäs sprintti ja tuttu viides sija. Pitää olla kyllä tyytyväinen, että pystyy kisasta toiseen tekemään hyvää ja tasaista työtä. Finaalipaikasta ja karsinnan toisesta tilasta olen tosi tyytyväinen, mutta totta kai vaatii vielä pikkuisen lisää siihen finaaliin, että saadaan ne podium-sijat sieltä kaivettua. Olen kuitenkin luottavainen kunnosta. Ollaan hyvässä vaiheessa kohti Trondheimia, kertoi Joensuu Hiihtoliiton tiedotteessa.Miesten kilpailussa kaikki viisi suomalaista nähtiin erävaiheissa. Joni Mäki oli kilpailun kahdeksas. Muut suomalaiset eivät yltäneet kilpailun välierävaiheeseen. Lauri Vuorinen oli päivän 13:s, Ristomatti Hakola 16:s, Wiljam Mattila 17:s ja Niilo Moilanen 18:s.LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hiihto Jasmi Joensuu Joni Mäki Maastohiihto Tuoreimmat Uutiset Paljastus: Jarmo Kekäläisen NHL-seura teki ”järjettömän” pyynnön suomalaispelaajalle Jesse Puljujärvi kohtasi yllättäen Sidney Crosbyn – ei voinut käsittää, mitä hänen silmänsä todistivat Max Verstappen ja Mercedes – nyt on nimet paperissa Jonne Halttunen puhui nyt IS:ssä suunsa puhtaaksi väleistään Kalle Rovanperän kanssa Suomalainen ampumahiihtotähti tarttui tarjoukseen – siirtyi toisen maan palvelukseen Kaisa Mäkäräinen avautui Ylellä arasta aiheesta menneisyydessään Teemu Selänne ei voinut käsittää, minkälaista kohtelua sai kotimaassaan Esapekka Lapin pomo avasi nyt suunsa Kimi Räikkösen entinen auto myyntiin – näin valtavista summista puhutaan Kuskilta raju väite: F1-maailmassa on vain yksi Max Verstappenin veroinen rattimies Olisitko uskonut? Yllättävä tieto Krista Pärmäkoskesta Rallilegenda Ari Vatanen sai musertavan uutisen – ”Olemme syvästi surullisia” Raimo Helmisen pomo löi nyrkin pöytään – sitten alkoi tapahtua Lempi leiskuu maailmancupissa – ampumahiihtäjät rakastuivat F1-piireissä leviää nyt melkoinen väite Michael Schumacherista – ”Toivon, että se on totta” Lue myös: Suomalainen ampumahiihtotähti tarttui tarjoukseen – siirtyi toisen maan palvelukseen Talvilajit 25.12.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Kaisa Mäkäräinen avautui Ylellä arasta aiheesta menneisyydessään Talvilajit 25.12.2025 - 15:01 Lasse Honkanen Olisitko uskonut? Yllättävä tieto Krista Pärmäkoskesta Talvilajit 24.12.2025 - 20:45 Lasse Honkanen