Hiihdon maailmancup-kausi päättyy tällä viikolla USA:n Lake Placidissa. Perjantaina kilpailtiin jo perinteisen 10 kilometrin kilpailut.

Kaikki eivät matkaan päässeet. Arsi Ruuskanen ja Kerttu Niskanen eivät kilpailleet sairastumisen vuoksi. Ruuskanen saattaa esiintyä sunnuntain vapaan kisassa, mutta Niskanen on jo lähtenyt kotiin.

Asiaa käsiteltiin myös Viaplayn lähetyksessä. Toimittaja Suvi Hakkarainen puhui asiasta valmennukselle.

– Tavoitimme täältä Lake Placidin huoltoalueelta Suomen naisten valmentaja Pia Pekosen. Tuli tieto, että Kerttu Niskanen ei hiihde tänä viikonloppuna kilpaa. Mitä pystyt sanomaan, mistä on kyse? tiedusteli Hakkarainen.

– No en ala Kertun henkilökohtaisia asioita sen enempää avaamaan tässä, koska kyse on kuitenkin terveysasioista. Mutta Kerttu ei pysty hiittämään kilpaa ja eilen lähti sitten matkustamaan kotiin, linjasi Pekonen.

– Kerttu Niskanen nähtiin kuitenkin eilen täällä ladulla. Eli onko kyse jostain sellaisesta, mitä tavallaan tarvitsi myöskin testata? Että pystyykö hiihtämään kilpaa?

– Joo, tämä oli tilanne, että Kerttu kokeili ja totesi, että ei onnistu, vastasi Pekonen.

– Oliko tämä tiedossa jo ennen kuin tänne matkustettiin?

– Ei ollut. Kyllä se tuli täällä tietoon. Ja harmillisesti tietysti tänne asti matkusti ja ei pääse nyt kisaamaan, selvitti Pekonen.

Viaplayn Virpi Sarasvuo harmitteli myös Niskasen tilannetta.

– Todella kuormittava reissu kaiken kaikkiaan. Sitten vielä tuollainen takaisku, mutta selvästi jotain sitten ehkä lihaksistossa tai jotain, koska kuitenkin nähtiin ladulla, mutta ei ole pystynyt kilpahiihtoa tekemään. Ei tiedetä tarkkaa syytä, mutta harmillista, päivitteli Sarasvuo.

LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi)