Oman kansainvälisen hiihtokautensa jo päättänyt Vilma Nissinen on tehnyt sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa hän käsittelee mennyttä sesonkia.

Paluun maamme huippuhiihtäjien joukkoon maajoukkueen ulkopuolelta tehnyt Nissinen on nyt yrittänyt laittaa kaikkea perspektiiviin.

– Urheilussa tulee aika usein tarkasteltua omaa toimintaa kritiikin kautta ja mietittyä mitä vois tehdä vieläkin paremmin. Tänä talvena oon löytänyt itteni kritisoimasta omaa toimintaani poikkeuksellisen paljon, oli kyse sitten kisasuorituksista, treeneistä, tuloksista tai jostain ihan muusta.

– Tottakai mitä isommissa kisoissa on viivalla, niin sekä ympäristön vaatimukset että omat vaatimukset kasvaa siinä samalla. Jos välillä malttaa hypätä tarkastelijan rooliin ja ottaa vähän isomman kuvan tarkasteluun, on ehkä vähän helpompi löytää kritisoinnin sijaan niitä positiivisiakin juttuja tai onnistumisia. Joten tässä mun ajatuksia tästä kaudesta molemmista perspektiiveistä. Vilma 12v ois ainakin ihan tyytyväinen, selvitti Nissinen.

Nissinen esitteli sitten kahta eri tapaa tarkastella mennyttä kautta. Itsekriittisen äänen vastapainoksi löytyy aina lohdullisempi näkemys.

– Jos antaisin pelkästään mun sisäisen kriitikon analysoida mun kisakauden katsomatta isoa kuvaa, kirjoitti Nissinen ja listasi kaksi erilaista näkökulmaa:

– ”Epäonnistuin enkä saavuttanut mun tavoitteita olympialaisissa” ja ”Päästiinkö me olympialaisiin?”

– ”En pystynyt riittävän koviin sijoituksiin maailmancupissa tänä talvena vaikka yritin kaikkeni” ja ”Päästiinkö me kiertämään koko talvi maailmancupia?”

– ”Treenasin koko harjoituskauden paremmin kuin koskaan eikä se silti riittänyt sellaisiin tuloksiin mitä halusin” ja ”Eihän me oo vielä ees päästy kunnolla vauhtiin!!”

– ”Kamppailin henkisesti sellaisten asioiden kanssa, joista luulin jo päässeeni yli” ja ”Ei se haittaa, jatketaan työstämistä niin kuin aina ennenkin!”

– ”Välillä vaikeina hetkinä mietin, että olisi helpompi vain luovuttaa ja keksiä jotain muuta tekemistä” ja ”Öö, mikä muka parempaa tekemistä kuin oman unelman tavoittelu täysillä”

Päivitys tästä.

LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi)