Kuva: All Over PressTour de Ski jatkui Val di Fiemmen yhdistelmäkilpailuilla. Kerttu Niskanen oli päivän parhaana suomalaisena naisten kilpailun kuudes. Hän hävisi reilut kaksi minuuttia Norjan Therese Johaugille.Niskanen putosi Tour de Skin kokonaiskilpailun neljänneksi. Ero kolmantena olevaan Jessie Digginsiin on 40 sekuntia ennen Alpe Cermisin nousua. Krista Pärmäkoski oli lauantaina 9:s, Jasmi Joensuu 22:s, Johanna Matintalo 26:s ja Jasmin Kähärä 28:s. Pärmäkoski on Tour de Skin kokonaistulosten yhdeksäntenä.– Lähdin tänään aika rohkeasti liikkeelle. Mulla oli liukas ja hyvin pitävä pertsan suksi. Kolmannella pertsan kierroksella Therese löi sen verran vauhtia, ettei itellä ollut enää rahkeita ja vähän ylikovaa siihen. Kuolin siihen vetoon ja skeitti ei lähtenyt mitenkään hyvin liikkeelle. Yleensä se on lähtenyt vähän paremmin vaihdon jälkeen, mutta nyt oli vaikeaa.– Eka kierros oli hankala, mutta sitten sekin lähti kulkemaan. Riskillä lähdin ja tänään se ei kantanut loppuun asti. Ihan ok veto kuitenkin. Huomaa, että alkaa oleen aika väsynyt – on ollut raskas Touri. Huomenna pitäisi vielä jaksaa, summasi Pärmäkoski Hiihtoliiton tiedotteessa.Arsi Ruuskanen oli miesten kilpailun parhaana suomalaisena 23:s. Norjan Johannes Kläbo voitti. Niko Anttola oli 30:s ja Lauri Vuorinen 44:s. Sprinttitykki Niilo Moilanen keskeytti Tour de Skin ennen lauantain kisaa.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtäjä katosi täysin – nyt selvisi koko totuus (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kerttu Niskanen Krista Pärmäkoski Maastohiihto Therese Johaug Tour de Ski Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänne surun murtama – ”Lepää rauhassa, ystäväni” Mikä pari: Suvi Minkkinen kohtasi melkoisen miehen Kaikki on valmista: Kärpät on nyt valmis paljastamaan julkisen salaisuuden Sieltä se tuli: Janni Hussi täytti vihdoin rallifanien toiveet Ella Junnila jätti vanhan elämän taakseen – poseerasi tämän naisen kanssa UC: SM-liigaseuralla lähti lapasesta Levillä – karaokebaarissa todistettiin melkoista show’ta IL: Eläkkeelle lähtenyt Krista Pärmäkoski sai ikävän viestin suomalaiselta maailmanmestarilta Emma Tainio kertoi ilouutisia faneilleen – tällaista sisältöä nainen alkaa tuottaa Juha Kankkunen puhui nyt suunsa puhtaaksi rallin suuresta uutispommista Käänne leikkauspöydällä: Suomalainen hiihtomies lopetti uransa UC: Alisa Vainio teki merkittävän sopimuksen – näin valtavaa tiliä nainen tekee Se oli siinä: Kaisa Mäkäräisen hiihtäjärakas heitti hyvästejä VM:ssä paljastus Enni Mälköseen liittyen – näin rallimies otti ja lähti lopullisesti Jokereiden toiminta ylitti rajan Antero Mertarannan silmissä: ”Kyrsii” Onko Sami Pajarista mihinkään? Rallitähti sanoi rehellisen näkemyksensä Lue myös: Mikä pari: Suvi Minkkinen kohtasi melkoisen miehen Talvilajit 19.04.2026 - 08:16 Lasse Honkanen IL: Eläkkeelle lähtenyt Krista Pärmäkoski sai ikävän viestin suomalaiselta maailmanmestarilta Talvilajit 18.04.2026 - 13:56 Lasse Honkanen Käänne leikkauspöydällä: Suomalainen hiihtomies lopetti uransa Talvilajit 18.04.2026 - 08:13 Lasse Honkanen