Kuva: All Over Press Sportivo TVSuvi Minkkinen on joutunut yllättävän huomion keskelle Joutsassa. Tällä hetkellä Keski-Euroopassa harjoittelevan ampumahiihtotähden yhteistyösopimus käynnisti kovan keskustelun Joutsan kunnanhallituksessa.Kunnanhallitus hyväksyi hyväksyi kokouksessaan yhteistyösopimuksen kunnan ja ampumahiihtäjä Minkkisen välillä kaudelle 2026–2027. Sopimuksen arvo on 12 000 euroa. Vastineeksi Minkkinen edistää kunnan näkyvyyttä, on käytettävissä yhteistyötilaisuuksissa ja osallistuu kunnan some-mainontaan. Päätös syntyi äänin 6–3 kunnanjohtaja Harri Nissisen päätösehdotuksen mukaisesti. Kalle Willman esitti ehdotuksen hylkäämistä, ja esitystä kannatti Iiris Ilmonen. Willman jätti asiasta eriävän mielipiteen.– Joutsa ei voi olla pääsponsori, koska kyseisellä urheilijalla on jo useita merkittäviä valtakunnallisia ja kaupallisia yhteistyökumppaneita, Willman toteaa ja mainitsee esimerkkeinä Suunnon ja Ouneva Groupin, kertoo Joutsan Seutu -lehti (2026, 2. syyskuuta).Willmanin mukaan nuo kaksi sopimusta ovat Minkkiselle ”taloudellisesti ja näkyvyydeltäänhuomattavasti suurempia” kuin yhteistyö kunnan kanssa. Hänen julkisista lähteistään hakemien arvioiden perusteella Minkkisen tienestit voivat nousta bonusten myötä yli 200 000 euroon. Willmania korpesi myös toinen seikka. Hänen oli vaikea hyväksyä väitettä siitä, että kunta saa vastinetta ilman selkeää analyysiä aiheesta.– Kunnan rooli sponsorina tulee olla läpinäkyvä ja tasapuolinen. Kunnan tulee noudattaa tasapuolisuuden periaatetta, avoimuutta ja julkisten varojen tarkoituksenmukaista käyttöä. Sponsorointi yksittäiselle urheilijalle, jolla on jo vahva kaupallinen tukiverkosto, ei täytä näitä kriteereitä ilman selkeää vastike- ja hyötyanalyysiä. Sponsoroinnin vaikuttavuus Joutsalle jää epäselväksi, Willman toteaa.LUE MYÖS: Mika Myllylän Wiljami-pojalta pysäyttävä puheenvuoro – antoi ihmisille yhden neuvon (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suvi Minkkinen Lue myös: Minja Korhosen menestys palkittiin – alle uutuusauto Talvilajit 06.11.2026 - 13:59 Lasse Honkanen Lähde: Hiihtomaajoukkueen ykköstähti loukkaantunut – ulkona Rukan maailmancupista Talvilajit 06.11.2026 - 07:43 Lasse Honkanen Krista Pärmäkoski löysi onnen – esiintyi tunteellisessa kuvassa: ”Paikka mun sydämestä” Talvilajit 05.11.2026 - 21:47 Lasse Honkanen