Kuva: All Over Press Sportivo TVAmpumahiihtäjä Suvi Minkkinen on tehnyt uutta tuttavuutta tämän kesän aikana.Naisen sosiaalisen median päivityksistä selviää nimittäin, että hän on saanut uusia treenikavereita. Venla Lehtosen tulosta valmentaja Mikko Viitasen tiimiin kerrottiin jo keväällä. Minkkinen kertoi toukokuussa Aitiopaikalla-podcastissa, että Lehtosen tulo mukaan harjoituksiin on iloinen juttu.– Kyllä, samaan veneeseen hän nyt hyppäsi ja sinne on lähdössä sitten mukaan. Sekin on ihan silleen virkistävää itselleen, että saa sitten harjoitusseuraa sinne. Toki ei nyt varmasti ihan täysin koko ajan tehdä samaa, että vähän ollaan kuitenkin erilaisilla vahvuuksilla olevia urheilijoita. – Mutta minä luulen, että se on ehkä tuossa se just paras, että se missä minä olen heikoimmilla, eli siinä ylämäkihiihdossa, niin se on Venlalle taas se helpoin juttu. Sitten taas minun vahvuudet löytyvät ehkä enemmän sieltä vauhti- ja nopeusvoimapuolelta, niin Venla varmasti saa siitä myös tosi paljon, arvioi Minkkinen. Nyt harjoituksiin on ilmestynyt myös toinen uusi nainen. Latvialainen ampumahiihtäjä Annija Keita Sabule on tehnyt sosiaalisessa mediassa treenipäivityksiä yhdessä Minkkisen ja Lehtosen kanssa.– Ensimmäinen viikonloppu yhdessä. Niin paljon lisää tulossa, sanaili nainen.Minkkinen harjoittelee heinäkuusta lokakuun alkuun Keski-Euroopassa. Ei ole tiedossa, lähteekö latvialainen Viitasen, Minkkisen ja Lehtosen mukana sinne.29-vuotias Sabule on kiertänyt viime vuosina maailmancupia. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt kansainvälistä läpimurtoa. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Annija Keita Sabule (@annijasabule) jakama julkaisuKuva tästä.LUE MYÖS: Totuus valkeni Nooralotta Nezirille (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ampumahiihto Annija Keita Sabule Suvi Minkkinen Venla Lehtonen Lue myös: AT Ski Team romahti – Antti Tuisku puhui nyt suutaan puhtaaksi hiihtotiimistään Talvilajit 10.07.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Kaj Kunnas: Mika Myllylän viimeiset hänelle lausumat sanat eivät jätä rauhaan – ”Semmoinen kaveri olin” Talvilajit 09.07.2026 - 21:45 Lasse Honkanen Ampumahiihtäjä Suvi Minkkisen löysi jälleen onnen – nyt ei tarvinnut olla yksin Talvilajit 09.07.2026 - 16:01 Lasse Honkanen