Kuva: All Over Press Sportivo TVSuomalainen seiväshyppääjä Saga Andersson on aloittanut kautensa vahvasti. Hän on nyt kertonut hieman enemmän henkilökohtaisesta elämästään.Andersson oli Eeva-lehden jutussa. Päähuomio keskittyi ruoanlaittoon, ja nainen esitteli bravuurinsa eli täytetyt kesäkurpitsat. Andersson kertoi lehdelle muuttaneensa pois kotoa neljä vuotta sitten. Se toi muutoksia myös ruoanlaiton suhteen. Seivästähti mursi myös myyttejä koskien huippu-urheilijoiden syömistä.– Moni luulee, että urheilijat eivät herkuttele. Minä herkuttelen. Irtokarkit, mutakakku ja jäätelö ovat suosikkejani. Vaniljajäätelöä maustan kaakaojauheella tai mansikoilla, kertoi nainen.Andersson kertoi jutussa, että hänen oman äitinsä tekemät herkut ovat jättäneet positiivisen muiston. Hän paljasti samalla omat perhehaaveensa. – Ehkä jonain päivänä seuraan hänen jalanjälkiään. Olisi ihanaa, jos minulla olisi jossain vaiheessa oma perhe, jota voisin ilahduttaa itse tehdyllä ruualla.Andersson on aloittanut kauden mainiosti. Hän voitti jo Pohjoismaiden mestaruuden ja teki puolestaan Paavo Nurmi Gamesissa uuden ennätyksensä 456. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön SAGA ANDERSSON (@sagaviolaa) jakama julkaisu LUE MYÖS: Suomalainen yleisurheilija vaihtoi lajia – voitti kylmiltään heti kaikki (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Saga Andersson Seiväshyppy Lue myös: Therese Johaugin leiristä kovaa uhoa: Alisa Vainion ennätys voi olla vaarassa Yleisurheilu 18.09.2026 - 15:51 Lasse Honkanen Lisää lunta tupaan: Seiväshyppytähdeltä valitettava päivitys – ”Ei sellainen uutinen, jonka mielelläni jaan” Yleisurheilu 18.09.2026 - 13:51 Lasse Honkanen Rakkaus vei mennessään – suomalaisjuoksija hempeili toisen yleisurheilijan kanssa Yleisurheilu 17.09.2026 - 21:46 Lasse Honkanen