Kuva: All Over Press Sportivo TVSuomalainen seitsenottelija Saga Vanninen ilmoitti tiistaina vaihtavansa valmentajaa. Yhteistyö Erki Noolin kanssa päättyy.Vanninen jatkaa Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad, Tuomas Laaksonen, Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist. – Joskus suurin askel eteenpäin on uskaltaa kääntyä uudelle reitille. On siis aika palata Suomeen harjoittelemaan. just nyt koen tarvitsevani ympärilleni kodilta tuntuvan ympäristön, uutta energiaa ja valmennuksen, joka tukee sitä suuntaa, johon haluan urallani kulkea.– Oon kiitollinen kaikesta, mitä edellinen vaihe on opettanut ja kaikista ihmisistä, joita sain sen myötä elämääni luottavaisin & odottavaisin mielin, valmiina ottamaan seuraava askel kohti omia tavoitteita. Turku era oon valmis, kirjoitti Vanninen Instagramissa.Vanninen teki SUL:n tiedotteessa selväksi, että hän arvostaa Noolia ja pitää hänestä valtavasti. Virolaislegenda kertoi myös ymmärtävänsä Vannisen ratkaisun. Hän paljasti, että merkkejä oli ilmassa. – Saga halusi lopputalvesta ja keväällä olla enemmän Suomessa ja kävi siellä enemmän. Kerran hän sanoikin, että tuntuu kuin hän asuisi autossa.– Ja kun Sagan kanssa harjoitellut Pippi Lotta Enok oli sairaana ja kuusi viikkoa pois harjoituksista, Saga oli suurin piirtein koko ajan yksin harjoituksissa, mihin hän ei ollut tottunut. En tiedä, onko se oikea sana, mutta hänelle tuli koti-ikävä, ja moniottelun kovissa harjoituksissa pitäisi olla vapaa mieli, arvioi kymmenottelun olympiavoittaja.Vanninen ilmoitti jo jonkin aikaa sitten, että hänen kautensa on ohi. Naista ei siis nähdä yleisurheilun EM-kisoissa. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön SAGA VANNINEN (@sagavanninen) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Lotta Harala teki kipeän tunnustuksen erostaan (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Erki Nool Saga Vanninen Lue myös: Suomalaisnainen yritti pysyä Alisa Vainion juoksuvauhdissa – seurauksena pitkä sairausloma Yleisurheilu 05.11.2026 - 09:48 Lasse Honkanen Lotta Harala esitteli uutta salitreeniään – ”Iso takamus tulossa” Yleisurheilu 03.11.2026 - 09:50 Lasse Honkanen Silja Kosonen sai merkittävän rahabonuksen – nainen oli itsekin ihmeissään Yleisurheilu 31.10.2026 - 07:47 Lasse Honkanen