Kuva: All Over PressSuomalainen seiväshyppääjä Maria Kytölä on lopettanut urheilu-uransa. Hän kertoi asiasta Instagramissa.Kytölä oli kansallisen tason hyppääjä. 28-vuotiaan naisen ennätys kirjataan 411, ja hän ylitti viime kaudella 381. – Eipä olisi ensimmäisen kuvan pikkutyttö uskonut, millaisen matkan urheilijana saa kulkea. Viime kesänä hyppäsin mun uran viimeiset hypyt. Pidemmän kuntoutusjakson jälkeen tuntui oikealta – kaiken tehdyn työn jälkeen – hypätä viimeiset hypyt ja todeta, että tämä oli mun tämän matkan päätepysäkki.– Kiitos, halaus ja kumarrus perheelle ja läheisille kaikesta tuesta ja kannustuksesta! Erityinen kiitos valmentajalle Jarnolle, joka otti aikoinaan nuoren urheilijan alun mukaan treeniporukkaan. Siitä alkoi matka, joka vei pidemmälle kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Kiitos luottamuksesta, kärsivällisyydestä ja siitä, että uskoit silloin, kun itse vasta opettelin uskomaan. Tällä matkalla kasvoi paitsi urheilija, myös ihminen.– Lämmin halaus myös treenikavereille ja muille urheiluystäville, teitte kaikesta sen arvoista. Iso kiitos myös seuralle, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille matkassa mukana kulkeneille. Nyt on aika muille unelmille, kirjoitti Kytölä päivityksessään.Kytölän päivitys keräsi paljon kommentteja. Seivästähti Elina Lampela reagoi kahdella sydämellä.– Eipä ne Teneriffan leiriläiset vuonna 2009 osannu arvata kuinka paljon hienoja reissuja ja hetkiä urheilukentiltä vielä tulisikin lisää. Paljon onnea hienosta matkasta ja iloa tuleviin seikkailuihin Maria! kirjoitti juoksija Eveliina Määttänen. – On ollut niin hauska kisailla sun kanssa!! Kiitos sulle ja tsemppiä tulevaan, sanaili Saga Andersson. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Maria Kytölä (@mariakytola) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Venla Lehtonen julkaisi melkoisia kuvia Suomen ampumahiihtonaisista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Elina Lampela Maria Kytölä Seiväshyppy Tuoreimmat Uutiset Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu UC: Patrik Laineen kohdalla keskustellaan nyt avoimesti ”shokkiuutisesta” – ”En yllättyisi” Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Arvio: Max Verstappen lähtee Red Bullilta – yksi päätös katkaisi kamelin selän Näin SM-liigaan juonittiin ”halpa” superkaappaus – ”Hän voittaa pistepörssin” Lue myös: Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Yleisurheilu 29.04.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Nooralotta Nezirin julkaisu sytytti someraivon – ”Kuvottavaa toimintaa” Yleisurheilu 28.04.2026 - 18:01 Lasse Honkanen Lotta Harala sai kaipaamaansa seuraa hotellihuoneeseen – ”Tämä oli se näky, mikä minua odotti” Yleisurheilu 27.04.2026 - 15:55 Lasse Honkanen