Kuva: All Over Press Sportivo TVSeiväshyppääjä Wilma Heltelä selvitti perjantaina Kalevan kisojen seiväshypyn karsinnan tuloksella 380. Aivan mutkaton päivä ei ollut.– Karsinta suoritettu ja kuulin, että jouduit etsimään ja kaivamaan pienempiä seipäitä jostain tätä varten. Minkälainen homma se oli? tiedusteli Ylen toimittaja Laura Arffman. – Se on semmoinen riskilaskelmointi, mikä on pienin mahdollinen rasitus, millä pääsee karsinnasta läpi, mutta riittävä varmuus siitä, että pystyy hyppäämään sen 380 ja 390. Kahdeksan askeleen vauhdilla ei mikään kaikkein tyylikkäin, että karsinnassa on yleensä täällä lähinnä jotain hävittävää ja hävettävää, mutta tehtävä suoritettu jo huomenna finaalin, vastasi Heltelä. – No, Sveitsin kilpailu oli ilmeisesti vähän semmoinen hevi reissu. Minkälaista sen jälkeen on ollut? jatkoi Arffman.– No joo, oli vähän semmoinen ehkä normaalia rankempi kisarupeama siellä. Kelit ja olosuhteet heitti vähän kapuloita rattaisiin, mutta siitä on nyt ihan hyvin palauduttu. Toisaalta luulen, että huomisellekin löytyy energiaa vähän niin kuin siitä ajatuksesta, että tämän jälkeen ei ole kisoja ennen EM–kisoja. Että nyt urku auki, huomenna kaikki irti mitä lähtee ja sitten on aikaa ensin palautua ja viritellä kuntoa kohti EM-kisoja. Olen kyllä tosi innoissaan ja motivoitunut huomisesta finaalista. – Mestaruus ensimmäisenä mielessä ja sitten kyllä tavallaan minulla on aika paljon gappia (eroa) sen kauden parhaan ja toiseksi parhaan välillä. Kyllä kaipaan tosi paljon ja on semmoinen nälkäinen fiilis lähteä hakemaan niitä tuloksia. Vähän semmosia Ateenan-suuntaisia. Ateenan-suuntaisia ja myöskin se, että ei tämmöisiä koti-Suomessa yleisön edessä kisoja mitenkään ihan älyttömästi ole ollut eikä tule olemaan nyt tässä lähiaikoina. Niin kyllä sekin motivoi, että saisi kotiyleisölle iloa, avasi Heltelä.Heltelä ylitti siis Ateenassa 481. Kyseessä oli merkittävä parannus naisen viime vuosien tuloksiin. Arffman kysyi suoraan, mitä Heltelälle on tapahtunut.– No se Ateena, se oli tosiaan ihan huippukilpailu. Mikä ennen kaikkea, mitä sanot, mikä on viimeisen vuoden aikana loksahtanut uomiinsa? heitti Arffman.– Olen fyysisesti hyvässä kunnossa vähän nopeampi ja vähän vahvempi kuin pitkään aikaan – tai ehkä koskaan. Oppinut vähän teknisiä asioita myös uusia. Luulen, että semmoinen ihan viimeinen asia, mitä tässä nyt kesän aikana on rakentunut, on myös semmoinen itsevarmuus. Kyllä nyt kuitenkin on ollut aika semmoinen möykkyinen taival viimeiset kaksi vuotta. Niin sen itsevarmuuden löytäminen niihin kisoihin ja semmoisen, sanotaan, että on pystynyt poraamaan itselleen vähän isomman reiän päähän, kun seipäässä semmoista vaaditaan. Niin sellainen itsevarmuus ja rohkeus on löytynyt siihen hyppäämiseen, mistä väitän, että se Ateenan kisa kaikki eniten oli kiinni. Ne ominaisuudet on siellä jo ollut aika pitkän aikaa, mutta semmoinen rohkeus on löytynyt nyt siihen kaveriksi, niin sillä tulee tulostakin– Kaikki data ja tulokset näyttävät siltä, että mulla on fyysiset mahdollisuudet hypätä korkealta. Ja sitten kun se varmuus sieltä on löytynyt, niin kyllä se… Siis toi hyppääminen on ihan sairaan kivaa. Siinä on jotenkin semmoinen omasta kehosta ja mielestä luottavainen olo, että kestän tätä ja olen saanut terveenä treenata nyt pitkää ilman mitään suurempia ongelmia, pieniä tapaturmia siellä. Mutta iso kuva on ollut tosi semmoinen tasapainoinen ja hyvä. Niin on semmoinen luottavainen fiilis, että keho ja mieli kestää tätä hommaa, avasi SE-nainen. LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Seiväshyppy Wilma Heltelä Lue myös: Yleisurheilussa melkoinen sodanjulistus – Alisa Vainiokin sotkettiin osaksi soppaa Yleisurheilu 24.07.2026 - 21:51 Lasse Honkanen Legenda hämmästeli Tero Pitkämäen keihäspuheita – ei voinut kuin nauraa Yleisurheilu 24.07.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Ei sittenkään Suomen riveihin 2028 – Nora Lindahlin tapauksessa muhii merkittävä käänne Yleisurheilu 24.07.2026 - 11:51 Lasse Honkanen