Kuva: All Over PressNavakka myötätuuli neljä metriä sekunnissa avitti Suomen parhaita kelaajia loistaviin aikoihin Joensuussa SUL:n Motonet GP-sarjan viidennessä osakilpailussa. Leo-Pekka Tähti kelasi 0,13 sekunnin päähän omasta ME:stään ajallaan 13,76 ja Henry Manni 0,09 sekunnin päähän Euroopan ennätyksestä ajallaan 15,34.Tähden luokassa 54 ovat tänä vuonna hitusen kovempaa kulkeneet vain Tokion paralympiavoittaja Athiwat Paeng-Nuea Thaimaasta sekä Tähti itse. Manni alitti omissa nimissään olevan luokan 34 Suomen ennätyksen 0,10 sekunnilla. Britannian Craig Boardmanin nimissä oleva Euroopan ennätyskin 15,25 oli hilkulla.Manni harmitteli, että liian kovan myötätuulen vuoksi Joensuun tulokset eivät olleet ennätyskelpoisia:– Paras aika koskaan, mutta tuulta oli tietysti liikaa. Uskon silti, että ennätyskelpoisessa ihannetuulessa olisin pystynyt suunnilleen samaan. Huippunopeus käsissä ei nyt oikein riittänyt hyödyntämään tuuliapua, Manni sanoi SUL:n tiedotteessa.– Olen ennätyskunnossa. Lepe (Tähti) on siitä hyvä indikaattori, koska hän on vahva ja tasainen kelaaja. Lepe jäi Sveitsin-turneen parhaasta ajastaan 0,10 sekuntia ja minä paransin sieltä 0,24 sekuntia, Manni analysoi.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Henry Manni Kelaus Leo-Pekka Tähti Tuoreimmat Uutiset TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Lue myös: Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Yleisurheilu 18.03.2026 - 13:57 Lasse Honkanen Mysteeri selvisi eronneelle Lotta Haralalle – SE-nainen romahti Yleisurheilu 11.03.2026 - 08:30 Lasse Honkanen Krista Tervo täräytti hurjan uuden ennätyksen – ”Kova muija” Yleisurheilu 06.03.2026 - 14:08 Lasse Honkanen