Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolRed Bullin F1-tallilla on edessään uudenlainen kausi. Talli valmistaa nimittäin uudeksi sesongiksi ensimmäistä kertaa omat moottorinsa.Monet suhtautuvat skeptisesti Red Bullin mahdollisuuksiin haastaa pitkään voimanlähteitä valmistanut Mercedes. Red Bullin tähtikuski Max Verstappen on päässyt jo tutustumaan ensi kauden moottoriin. Red Bullin tekninen pomo Ben Hodgkinson on kertonut aiheesta The Inside Trackille. Hänen mukaansa hollantilainen oli vaikuttunut.– Luulen, että hän oli vaikuttunut siitä, missä vaiheessa olimme. Pystyimme näyttämään hänelle, kuinka paljon laitteistoa kulkee rakennusvaiheiden ja testipenkkiemme kautta.– Hän pääsi näkemään joitain käynnissä olevia moottoreita radalla, joten hän kuuli, miltä vuoden 2026 voimanlähde kuulostaa. Arvelen, että hän tulee kuulemaan sen päänsä takana aika monta tuntia jatkossa, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän kuuli tarkalleen, miltä se kuulostaa. Luulen, että hän oli vaikuttunut.– Yleensä kun esittelen paikkoja ihmisille, he ovat ällikällä lyötyjä siitä, kuinka yksityiskohtaisesti työskentelemme. Tämä on poikkeuksellinen laitos, jonka on koonnut joukko todella poikkeuksellisia ihmisiä. Se yksityiskohtien taso, johon paneudumme joka ikisessä osa-alueessa, on mielestäni täysin ratkaisevaa, kun yritämme päästä sinne, minne tähtäämme: ruudukon kärkeen ja palkintokorokkeelle, selvitti Hodgkinson.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Max Verstappen Red Bull Tuoreimmat Uutiset VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle Lue myös: Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Formula 1 19.03.2026 - 11:50 Lasse Honkanen Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Formula 1 17.03.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Formula 1 16.03.2026 - 14:01 Lasse Honkanen