Getty Images / Red Bull Content PoolRed Bull ilmoitti hiljattain antaneensa lähtöpassit pitkäaikaiselle pomolleen Christian Hornerille.Red Bullin tähtikuskin Max Verstappenin tuntevat medialähteet ovat nopeasti tehneet pari asiaa selväksi. Hollannista on ensinnäkin vakuutettu, että Hornerin lähtö ei tarkoita Verstappenin jäämistä Red Bullille. Toiseksi on haluttu vakuuttaa, että Verstappenin leiri ei ole ollut juonimassa Hornerin potkuja. Sky Sportsin asiantuntijan Martin Brundlen on vaikea niellä etenkin jälkimmäistä väitettä. Hän avautui asiasta Sky Sportsille.– On täysin selvää, että Verstappenin leiri on heitellyt käsikranaatteja jo useiden kuukausien ajan, ja osa niistä on räjähtänyt. Meno on ollut aika tauotonta siinä mielessä.– Mielestäni Maxin isä, Jos, on tehnyt useaan otteeseen täysin selväksi, että hänen mielestään Christianin ei pitäisi johtaa yhtiötä eikä tiimiä. Sanoisin kyllä, että he ovat näytelleet keskeistä roolia Christianin lähdössä. Mutta sanon myös, että ellei ole ollut siellä toimistossa suljettujen ovien takana, ei voi tietää asiasta varmasti.– Mutta on tiettyjä asioita, jotka tiedän, ja asioita, joita olen nähnyt ja kuullut. Niiden perusteella uskon, että he olivat aika vahvasti mukana tässä päätöksessä.LUE MYÖS: Red Bullin Max Verstappenin mitta on täynnä – ”Se on kamalaa” (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Christian Horner Max Verstappen Red Bull Tuoreimmat Uutiset Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Lue myös: Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Formula 1 17.03.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Formula 1 16.03.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Formula 1 15.03.2026 - 11:47 Lasse Honkanen