Kuva: Getty Images / Red Bull Content PoolF1:n Meksikon GP:n lähtö oli melkoinen. Se on herättänyt keskustelua vielä kisan jälkeisenä viikkonakin.Eniten huomiota herätti se, että nurmikolle Ferrarien puristuksessa ajanut Red Bullin Max Verstappen ajoi ensimmäiset mutkat suoraksi nurmikon kautta. Verstappenin temppu kannatti, sillä hän paransi sen myötä asemiaan. Verstappen itse teki kisan jälkeen, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta tapahtuneessa. Hän ei saanut rangaistusta tilanteen vuoksi.Sky Sportsin F1-asiantuntija Martin Brundle oli eri linjoilla. Hän teki asioita selväksi Sky Sportsin The F1 Show’ssa.– Maxin olisi pitänyt saada rangaistus, koska jos ajat autosi aivan vasempaan reunaan neljän rinnalla, se menee väistämättä kanttarille. Mutta Maxilla ei ollut aikomustakaan kääntyä mutkaan. Näkee selvästi, että hän kiihdyttää.– Täytyy sanoa, että todella taitavaa ajoa nurmikon läpi. Mutta Max ei tehnyt pienintäkään yritystä ottaa mutkia yksi, kaksi tai kolme, ja siitä olisi pitänyt tulla rangaistus, paalutti Brundle.Brundle esitti rajua vihjailua siitä, että hän teki kaiken täysin harkitusti. – Max otti riskin ulkokautta, tietäen täysin, että hän voi vain painaa kaasun pohjaan ja jatkaa matkaa.– Olisin saattanut jopa antaa tuollaisesta teosta läpiajorangaistuksen, jotta moiselle pelleilylle saataisiin kunnon pelote, koska muuten koko homma muuttuu kaoottiseksi, tylytti Brundle.Verstappen ajoi lopulta kisan kolmanneksi.That Turn 1 chaos!! 🤪💨#F1 #MexicoGP pic.twitter.com/MBAzrcnotB— Formula 1 (@F1) October 27, 2025 Video lähdöstä tästä.LUE MYÖS: Mika Salolta melkoinen heitto Kimi Räikkösen managerista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Martin Brundle Max Verstappen Red Bull Tuoreimmat Uutiset Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Lue myös: Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Formula 1 21.03.2026 - 20:01 Lasse Honkanen Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Formula 1 20.03.2026 - 21:51 Lasse Honkanen Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Formula 1 19.03.2026 - 11:50 Lasse Honkanen