Kuva: Suomen lentopallo / Linnea Laatikainen Suomen miesten lentopallomaajoukkue vastasi yhdestä vuoden kovimmasta palloilusaavutuksesta, kun se lunasti paikan vuoden 2025 MM-kisoihin. Samalla alkoi kotimaisten pelaajien yksilötason kisa MM-valintaa kohti. Yksi varteenotettava pelaaja joukkueeseen on Akaa-Volleyssa tulevalla kaudella Mestaruusliigaa pelaava keskipelaaja Petteri Tyynismaa. – Kyllähän se omaa tekemistä buustaa kovasti, jos sinne pääsisi. Edelliset EM-kisat ja olympiakarsinnat jäivät itseltäni väliin. Niissä olisi ollut mahdollisuus pelata kovia maita vastaan. Teen kaikkeni, että pääsen sinne näyttämään, Tyynismaa toteaa SporttiUutiset-sivuston haastattelussa. Tyynismaa nousi liigapelaajaksi kaksi vuotta sitten 19-vuotiaana. Ensimmäinen maaottelu tuli jo debyyttikauden jälkeen, eli mies on ottanut isoja harppauksia ja kovalla vauhdilla. Edes viime syksyn vakava loukkaantuminen ei ole tahtia hidastanut. Mies on kehityksensä osalta hyvällä tiellä, mutta aikoo vielä kiristää ruuvia. Uskotko, että nykyinen kehitystahti riittäisi MM-paikkaan, vai pitääkö vielä tehostaa jotain? – Uskon, että se riittäisi. Olen ottanut isoja askeleita, mutta koitan vielä nopeuttaa kehitystä. Kultaisen liigan kesä takana Tyynismaalle on kertynyt tilastoihin 12 miesten maaottelua. Kesän Kultaisessa liigassa rooli jäi pienehköksi, mutta silti Kortesjärven Järvi-Veikkojen kasvatti on viihtynyt edustuspaidassa. – Onhan se ollut kivaa. Taustat hoidetaan hyvin ja saa keskittyä urheilemiseen. Porukka on hyvä ja olemme aika samanlaisia, kun suurin osa on nuoria, muutaman vuoden säteellä toisistamme, hän kertoo. Tämän hetken kokoonpanon nuoruus korostuu eritoten Tyynismaan pelipaikalla. Maajoukkueen keskipelaajista Severi Savonsalmi on 24-vuotias, Tyynismaa ja Alexej Zhbankov 21-vuotiaita ja Miika Haapaniemi täytti viime talvena 20 vuotta. Miten tämä joukkueen nuoruus näkyi viime kesän peleissä? Kyllä se näkyi varsinkin erien lopuissa pienenä höntyilynä. Teimme joskus vääriä valintoja ja tyhmiäkin juttuja. Kyllä se tästä paranee kokemuksen myötä. Tyynismaa saa nauttia paitsi maajoukkueessa, myös seurajoukkueessa Olli Kunnarin valmennuksesta. Kotimaan lajilegenda on tartuttanut Tyynismaahan etenkin yhtä tiettyä osa-aluetta omasta tekemisestään. – Varmaankin rauhallisuutta, kun Ollikaan ei ole mikään äkkipikainen äijä. Saa tehdä rauhassa ilman, että joku raivoaa vieressä. Kyllä Olli kertoo aina, jos joku tekee jotain väärin, mutta eri tavalla kuin keskiverto valmentaja. Millainen lajiauktoriteetti Olli Kunnari sinulle on? – Onhan hän, eikä pelkästään minulle, vaan varmasti kaikille, joita hän valmentaa – ainakin suomalaisille. Kaikki tietävät, mitä hän on tehnyt uransa aikana ja kuinka hyvä pelaaja hän on ollut. Hänen ei tarvitse hakea auktoriteettia uhoamalla eikä mitenkään muutenkaan. Ihan uransa avulla hän sen tuo. Hopeita kirkastamaan Tyynismaa on ollut mukana saavuttamassa molempia Akaa-Volleyn nuoren liigahistorian hopeamitaleita. Keväällä 2023 VaLePa oli parempi voiton 4-0, viime keväänä Hurrikaani-Loimaa iski historian tilastoihin samat lukemat. Mitä ajattelet nyt noista hopeamitaleista? – Sain pelata ensimmäisellä liigakaudella enemmän kuin mitä ajattelin. Sauli (Sinkkonen) loukkaantui silloin alkukaudesta ja pääsin pelaamaan aika paljon, pudotuspeleissäkin. Finaaleissa en pelannut kauheasti, mutta eihän se hopean saaminen ollut mukavaa. Sama juttu oli viime kaudella. Pelasin alun loukkaantumisen jälkeen koko kauden, mutta finaaleissa taas otettiin nokkaan samalla tavalla kuin edellisenä vuonna 0-4. Kyllä se harmitti. Ensimmäisenä vuonna se harmitti ehkä enemmän, kun oma tekemiseni oli niin huonoa. Akaa-Volley sai kesän siirtomarkkinoilta kaksi isoa kotimaista vahvistusta, kun kokeneet Sakari Mäkinen ja Niklas Seppänen liittyivät joukkueeseen. Keskipelaajaosasto taas on nuori: Tyynismaa on 21-vuotias, Antti Taponen vuoden nuorempi ja Aaro Paananen täyttää syyskuussa 19 vuotta. – Joukkue on lupaava ainakin omiin silmiini. Siinä on nuoruutta, mutta sitten taas Saken ja Niken kautta aika paljon myös kokemusta, Tyynismaa sanoo. Jos ajatellaan, että hallitseva mestari on suosikki, niin oletteko Hurrikaanin ykköshaastaja tulevalla kaudella? – Ollaan. Hurrikaanista on vähän paha sanoa, kun siellä on monta itselleni tuntematonta pelaajaa. Sinne tuli monta ulkomaalaispelaajaa, mutta ilmeisesti ihan pelimiehiä on tullut. Mielenkiinnolla odotan. Sitten, kun pelit alkavat, niin sitten sen vasta näkee. Miesten mestaruusliigan kausi alkaa 26. syyskuuta. Akaa-Volley avaa kautensa lokakuun toisena päivänä. Haastattelu: Panu Markkanen 🔥VELJEKSET MM-KISOIHIN 2025🔥 Veljesten liekki roihuaa!💥 Lentopallon miesten maajoukkue varmisti paikkansa MM-kisoihin, jotka pelataan Filippiineillä syyskuussa 2025!🏐🇫🇮Lue lisää ➡️ https://t.co/D4MGwAjxpZ #lentopallo #volleyball #Veljekset pic.twitter.com/tDvnOf3YJL— FinnishVolleyball (@FinnVolleyBall) August 27, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Nuoret Leijonat saamassa brutaalin jengin MM-kisoihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Akaa Volley Lentopallo Mestaruusliiga Olli Kunnari Petteri Tyynismaa Veljekset Tuoreimmat Uutiset Urheilucast: Jokerit teki hirmutarjouksen HIFK-tähdestä – ”Ihan jäätävä sopimus” Mika Häkkinen yllätti – F1-toimittaja ei voinut käsittää, mitä suomalainen päästi suustaan Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Kerttu Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija antoi saman tien karun tuomion Kovaa vihjailua: Paljastivatko maajoukkuekaverin sanat brutaalin totuuden Iivo Niskasesta? THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Kova väite kulisseista: Vedättikö Jasmi Joensuu hiihtokansaa? Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Kalle Lassilan mitta täyttyi – tylyjä totuuksia Suomen hiihtotähdistä Suvi Minkkinen sai shokkitiedon välittömästi voittonsa jälkeen Shokkipaluu Ferrarille? F1-maailmassa leviää nyt hurja huhu VM: Rallimies lähestyi Janni Hussia melkoisella tavalla, kun kisa oli ohi Urheilucastissa rajua vihjailua Jesse Puljujärvestä ja Antti Pennasesta Valtteri Bottas oltiin jo valmis lyömään Mercedeksen rattiin – sitten tuli iso käänne Lue myös: Akaa-Volleyn kova paluumuuttaja Niklas Seppänen: ”Mestaruus on meille ainoa tavoite” Haastattelut 27.09.2024 - 18:06 Panu Markkanen Mestaruus muutti Olli Kuoksan suhtautumista uuteen kauteen – ”Olen saanut käydä läpi erilaisia tunteita” Haastattelut 25.09.2024 - 16:55 Panu Markkanen Haastattelu: Olli Kunnari vie lentismiehiä kohti MM-kisoja: ”Odotan parempaa kuin tänä kesänä” Haastattelut 27.08.2024 - 16:23 Panu Markkanen