Jääkiekon SM-liigaseura Ässät jäi tällä kaudella ulos pudotuspeleistä. Porilaisseuran urheilupomo Janne Vuorinen on ruotinut seuran verkkosivuilla kautta pikaisesti.Vuorinen myönsi, että joukkueen rakennus ja rekrytointi eivät menneet suunnitelmien mukaan. Eräät ratkaisut saattoivat kostautua. – Tämä on kokonaisuudessaan osa-alue, jossa pystymme parantamaan. Teimme joitakin vääriä ratkaisuja ja toisaalta emme saaneet ulosmitattua kaikkea sisään hankittua potentiaalia. Olen miettinyt paljon kauden aikaista reagointia, erityisesti marraskuun osalta. Tuolloin tehtyihin päätöksiin vaikutti halu pysyä strategiassa ja antaa näyttöpaikat ja peliaika nuorille pelaajillemme. Haimme pelaajamarkkinoilta tuolloin selkeää ja ehdotonta kärkiosaamista, mutta pelaajamarkkinatilanne ja resurssimme eivät lopulta kohdanneet, harmitteli Vuorinen.Ässät aloitti kauden mainiosti. Loppukauden kuntopuntorissa porilaiset olivat kuitenkin peräpäätä. Esimerkiksi viimeisen pudotuspelipaikan ottanut Sport onnistui nostamaan tasoaan keväällä.– Kuten muistamme, pelasimme loistavan alkukauden. Sen kantoi meitä lopulta viimeiseen otteluun asti. Kuitenkin ensimmäisen kauden kolmanneksen jälkeen emme saaneet peliämme kehittymään tarpeeksi ja tulokset kääntyivät tappiollisiksi. – Maalinteon tehokkuutemme ei ollut riittävällä tasolla. Tämä heijastui myös erikoistilanteisiin ja etenkin ylivoimapelin tehokkuus oli läpi kauden iso haaste, jota emme pystyneet ratkaisemaan. Emme onnistuneet myöskään repimään parasta irti pelaajistamme. Etenkin tasaisuus puuttui osan otteista ja hyvän ja huonon päivä ero oli liian suuri. Olemme tehneet kauden aikana jatkuvaa analyysia, jolla pyrimme reagoimaan esimerkiksi seuraavan kauden joukkueen rakentamiseen, sanaili Vuorinen.LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ässät Janne Vuorinen Liiga Lue myös: Urheilucast: Enää nämä NHL-seurat Patrik Laineen perässä – Mikko Lehtonen veti johtopäätöksensä: ”Surullista” Jääkiekko 22.09.2026 - 13:59 Lasse Honkanen UC: Olli Jokiselta pöyristyttävää käytöstä HIFK:n pukukopissa – ex-pelaaja voi todistaa Jääkiekko 21.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen PP: Tähtipelaaja valehteli – sopimus Kärppiin oli jo tehtynä Jääkiekko 21.09.2026 - 15:55 Lasse Honkanen