Kuva: All Over PressKooKoo murskasi lauantaina Jukurit rumin lukemin 7–1 jääkiekon SM-liigassa.Jukureiden päävalmentajaksi hiljattain palkattu Jonne Virtanen ei nähnyt joukkueessaan ”mätiä lautoja”. Hän ei silti ollut täysin tyytyväinen pelaajien tekemiseen. Syyllisiä löytyi myös peilistä. – Meillä on ollut tässä vähän semmoista, että ei malteta olla tyytyväisiä siihen 0-0:aan, vaan poiketaan sovitusta. Esimerkiksi molemmissa viikonlopun peleissä se ensimmäinen maali oli vähän pakotusta pois siitä, mitä oli suunniteltu.– Ne on virheitä, joita saadaan korjattua ja tänään vähän näkyi varmaan myös se, että minun tuloni jälkeen meillä on hihna aika kireälle vedetty, harjoiteltu paljon ja vaadittu aika kovalla kädellä asioita. Nyt kun se ei ole tuottanut tulosta, niin tänään alkoi näyttää sille, että tulee hyvään paikkaan meille maajoukkuetauko. Myös valmennukselle, koska kyllä tässä itsekin täytyy peiliin katsoa.– Maajoukkuetauko tulee sikälikin hyvään saumaan meille, että eihän me kestetä noin paljon poissaoloja. Nuoret pojat löivät all in, eikä heidän suorittamisessaan ei ole mitään valittamista, mutta heitä oli tänään ehkä vähän liikaa meillä. Pulinat pois, kaveri oli parempi tänään, kommentoi Virtanen seuran verkkosivuilla.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtäjä katosi täysin – nyt selvisi koko totuus (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Virtanen Jukurit KooKoo Liiga SM-liiga Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänne surun murtama – ”Lepää rauhassa, ystäväni” Mikä pari: Suvi Minkkinen kohtasi melkoisen miehen Kaikki on valmista: Kärpät on nyt valmis paljastamaan julkisen salaisuuden Sieltä se tuli: Janni Hussi täytti vihdoin rallifanien toiveet Ella Junnila jätti vanhan elämän taakseen – poseerasi tämän naisen kanssa UC: SM-liigaseuralla lähti lapasesta Levillä – karaokebaarissa todistettiin melkoista show’ta IL: Eläkkeelle lähtenyt Krista Pärmäkoski sai ikävän viestin suomalaiselta maailmanmestarilta Emma Tainio kertoi ilouutisia faneilleen – tällaista sisältöä nainen alkaa tuottaa Juha Kankkunen puhui nyt suunsa puhtaaksi rallin suuresta uutispommista Käänne leikkauspöydällä: Suomalainen hiihtomies lopetti uransa UC: Alisa Vainio teki merkittävän sopimuksen – näin valtavaa tiliä nainen tekee Se oli siinä: Kaisa Mäkäräisen hiihtäjärakas heitti hyvästejä VM:ssä paljastus Enni Mälköseen liittyen – näin rallimies otti ja lähti lopullisesti Jokereiden toiminta ylitti rajan Antero Mertarannan silmissä: ”Kyrsii” Onko Sami Pajarista mihinkään? Rallitähti sanoi rehellisen näkemyksensä Lue myös: Teemu Selänne surun murtama – ”Lepää rauhassa, ystäväni” Jääkiekko 19.04.2026 - 09:51 Lasse Honkanen Kaikki on valmista: Kärpät on nyt valmis paljastamaan julkisen salaisuuden Jääkiekko 18.04.2026 - 21:48 Lasse Honkanen UC: SM-liigaseuralla lähti lapasesta Levillä – karaokebaarissa todistettiin melkoista show’ta Jääkiekko 18.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen