HIFK ja Lahden Pelicans väänsivät lähes täydet kolme erää tasaisesti ja vähämaalisesti perjantaina Helsingissä. Vielä kolme minuuttia ennen täyttä aikaa ottelu oli lukemissa 1-1.Ajassa 57.08 tapahtui kuitenkin kotijoukkueen torjujalle Roope Taposelle paha lipsahdus, kun päädystä ponnahtanut kiekko lipuikin suoraan Pelicans-hyökkääjä Lubos Horkylle, joka pääsi siirtämään kiekon tyhjään maaliin. Katso video maalista tämän artikkelin lopusta. Tämän jälkeen lahtelaiset iskivät maalit numero kolme ja neljä, kun HIFK haki tasoitusta/kavennusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia. Näin Pelicans johtaa puolivälieräsarjaa otteluvoitoin 2-0.Turussa TPS kuittasi keskiviikkoisen tappion kukistamalla Tapparan 4-2. Kotijoukkue ei hätkähtänyt vierailijoiden väliaikaista johtoasemaa, vaan kuittasivat kahdella osumallaan jo ensimmäisen erän nimiinsä. Loppulukemat 4-2 turkulauset pääsivät siirtämään tyhjään maaliin.Mikkelin Jukurien ja Oulun Kärppien välisessä väännössä ei maaleilla mässäilty. Päätössummerin soidessa varsinaisen peliajan merkiksi tulostaulu näytti lukemia 1-1, joten ratkaisu jäi jatkoerään.Kärpät onnistui lopulta tekemään voittomaalin ajassa 71.22 ja johtaa siten ottelusarjaa 2-0.Kaikki neljä puolivälieräsarjaa jatkuvat jo huomenna lauantaina. Liigan puolivälierät 2024 – otteluohjelma ja tuloksetKeskiviikko 20.3.2024Kärpät – Jukurit 4-1 (1-0, 0-0, 3-1)Pelicans – HIFK 4-2 (0-1, 2-0, 2-1)Tappara – TPS 4-1 (1-0, 1-1, 2-0)Torstai 21.3.2024Ilves – KalPa je. 3-4 (1-1, 2-0, 0-2, 0-1)Perjantai 22.3.2024Jukurit – Kärpät je. 1-2 (0-1, 0-0, 1-0, 0-1), otteluvoitot 0-2.HIFK – Pelicans 1-4 (0-0, 0-1, 1-3), otteluvoitot 0-2.TPS – Tappara 4-2 (2-1, 1-0, 1-1), otteluvoitot 1-1.Lauantai 23.3.2024Kärpät – Jukurit x-x (x-x, x-x, x-x)Pelicans – HIFK x-x (x-x, x-x, x-x)Tappara – TPS x-x (x-x, x-x, x-x)KalPa – Ilves x-x (x-x, x-x, x-x)Maanantai 25.3.2024Ilves – KalPa x-x (x-x, x-x, x-x)Tiistai 26.3.2024Jukurit – Kärpät x-x (x-x, x-x, x-x)HIFK – Pelicans x-x (x-x, x-x, x-x)TPS – Tappara x-x (x-x, x-x, x-x)Keskiviikko 27.3.2024KalPa – Ilves x-x (x-x, x-x, x-x)Kaikkien otteluparien ottelut numero 5-7 pelataan tarvittaessa 28.3.-3.4.Alta näet Pelicansin voittomaalin tai vaihtoehtoisesti voit katsoa sen tästä.🚨 Luboš Horký kiittää lahjasta ja iskee @PelicansFi:n kiinni vierasryöstöön! 🎁📺 @MTVUrheilu | #Liiga #PelicansFi pic.twitter.com/b2zmWkf9YQ— Liiga (@smliiga) March 22, 2024LUE MYÖS: Yle: Wilma Murto ällistyi äidiltään saamastaan viestistä – oli vaikea uskoa lukemaansa (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HIFK Jukurit Kärpät Liiga Pelicans Tappara TPS Tuoreimmat Uutiset Nyt lyödään lyötyä: Sami Jauhojärvi tylytti Suomen hiihtotähteä suorassa lähetyksessä Rallimies teki VM:ssä karun paljastuksen yhteistyöstään Janni Hussin kanssa Sonja Leinamo teki toimenpiteen ulkonäköönsä – ”Palautti hehkun” NHL:n sisäpiiriläinen: Jarmo Kekäläiseltä merkittävä peliliike – pian se selviää koko maailmalle Suvi Minkkiseltä mieletön näytös – voitti kaikki ampumahiihtomiehetkin Mikko Rantanen avautui tunteellisena siitä, miten häneltä vietiin koti – ”Sinne ei enää mennä” Maailmantähti innostui Alisa Vainiosta – mieheltä melkoinen viesti suomalaisjuoksijalle Krista Pärmäkoskelta kulissipaljastus – nyrkki lyötiin pöytään, sitten alkoi tapahtua Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Se oli siinä: Suvi Minkkisen kilpasisko lopettaa uransa Lue myös: NHL:n sisäpiiriläinen: Jarmo Kekäläiseltä merkittävä peliliike – pian se selviää koko maailmalle Jääkiekko 28.02.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Mikko Rantanen avautui tunteellisena siitä, miten häneltä vietiin koti – ”Sinne ei enää mennä” Jääkiekko 28.02.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Jääkiekko 27.02.2026 - 17:51 Lasse Honkanen