Kuluvan kauden Liigan jumbojoukkue SaiPa on laittanut kauden jälkeen tuulemaan. SaiPan uudet omistajat esiteltiin perjantaina ja samalla kerrottiin uutisia: päävalmentaja vaihtuu.Viime kaudella hyvinkin keskinkertaisen materiaalin kanssa operoinut Ville Hämäläinen sai potkut päävalmentajan tehtävistä. SaiPan tiedotteen mukaan Hämäläiselle etsitään organisaatiosta uusia tehtäviä, mutta selvää on siis se, ettei Hämäläinen pääkäskijän roolissa jatka.-Syy Ville Hämäläisen päävalmentajasopimuksen purkuun on urheilullisessa menestyksessä, joka ei ole täyttänyt asetettuja tavoitteita. Hämäläisen tilalle ei ole palkattu uutta päävalmentajaa, vaan rekrytointiprosessi on juuri käynnistynyt. Seurajohto kiittää Villeä työstään Liiga-joukkueen luotsaajana, SaiPan tiedotteessa sanotaan.Millaiset ne tavoitteet olivat? Se jää epäselväksi. Jatkuvien talousongelmien kautta otsikoissa ollut ja tosiaan materiaaliltaan kevyt SaiPa ei olisi täysosumaonnistumisellakaan voinut juurikaan korkeammalle yltää.Aika näyttää, tuovatko uudet omistajat riittävästi muskelia niin kassaan kuin toimintaan. Lisäksi odotetaan, kuka ottaa seuraavaksi ohjat käsiin Hämäläisen jälkeen. Näihin kysymyksiin saadaan vastaukset lähitulevaisuudessa.SaiPa on vapauttanut Ville Hämäläisen tehtävistään Liiga-joukkueen päävalmentajana. Uutinen: https://t.co/qxRnGCefOR#SaiPa #Liiga pic.twitter.com/VWTslGaSrz— SaiPa (@Liiga_SaiPa) April 5, 2024 LUE MYÖS: Analyysi: Mikael Granlund johdattaa Anaheim Ducksin pudotuspeleihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Liiga SaiPa Ville HämäläinenTuoreimmat Uutiset Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Kalle Rovanperä hyppäsi auton rattiin – laittoi pystyyn mielettömän show’n Ensin potkut Red Bullilta – Christian Horner saatiin nyt toinen musertava tieto Lipsauttiko läheinen uutispommin Max Verstappenista? – Yritti vetää sanat takaisin heti Krista Tervon ilmoitus sai riemun repeämään – ”Suuri kunnia” SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Suru-uutinen: Suuri rallilegenda on kuollut Helmareiden päävalmentaja asteli ottelun jälkeen pukukoppiin – teki yhden asian harvinaisen selväksi Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Merkittävä julkistus luvassa: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta uutta tietoa Rallimaailmasta shokkiväite Kalle Rovanperästä – Suomessa tätä ei sano kukaan ääneen Dallas tehnyt tiukan linjauksen Mikko Rantaseen liittyen – jysähtääkö pian siirtopommi? Jussi Jokinen jätti hyvästit – tähän autoon mies törsäsi ensimmäisen NHL-palkkansa Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensa Apu paljasti: Olli Jokinen hakeutui hoitoonLue myös: Luvassa hirmukausi? Suomalainen NHL-tähti saamassa uskomattoman mahdollisuuden Jääkiekko11.07.2025 - 12:28 Lasse Honkanen SK: Suomalaistähdelle tuli äkkilähtö Montrealista – vaikeni tästä asiasta Jääkiekko11.07.2025 - 12:28 Lasse Honkanen Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Jääkiekko10.07.2025 - 12:28 Lasse Honkanen