Kuva: LiigaTappara oli nopeasti nollannut edellisen ottelun tappion ja oli Kuopiossa tutun tyly. Samaa on nähty vuosien varrella – kun vastustaja saa toivonkipinän, Tappara laittaa isomman vaihteen päälle. Vaikuttaa, ettei ole juurikaan väliä, kuka peliä puku päällä johtaa. Tappara voittaa.Kuopiossa olivat odotuksen korkealla, mutta jo alle minuutin pelin jälkeen Petteri Puhakka iski. Toista maalia saatiin odottaa pitempään, kun ajassa 32.04 Veli-Matti Vittasmäki vei Tapparan 2-0 johtoon. Ottelun lopussa Puhakka iski illan toisen tyhjiin ja Nick Baptiste teki loppulukemat, niin ikään tyhjiin. KalPa jäi nollille, samoin joukkueen nuori tehopari Mäenpää – Kapanen. Pitkät putket katkesivat Tapparan ja 30 torjuntaa esittäneen Kristian Heljangon oivallisiin torjuntoihin.Tappara johtaa nyt voitoin 3-1. Samoilla lukemilla Pelicans johtaa Kärppiä. Ottelusarja oli katkolla Oulussa, mutta sitä ei pystynyt Pelicans käyttämään. Ottelu ratkesi reilut kaksi minuuttia ennen loppua, kun maalitykki Teemu Turunen teki ottelun ainoan maalin. Turusen lisäksi Kärppien maalivahti Tomi Karhunen kuului otteluun suuriin nimiin.Seuraavat välierät pelataan lauantaina. Tapparalla on sarja katkolla Tampereella, Pelicansilla Lahdessa. .@Tapparaofficial nollaa KalPan Kuopiossa ja finaalipaikka on katkolla huomenna Tampereella! 👏#Liiga pic.twitter.com/cUIE8IOAyr— Liiga (@smliiga) April 12, 2024 LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp KalPa Kärpät Liiga Pelicans Tappara Lue myös: UC: Olli Jokiselta pöyristyttävää käytöstä HIFK:n pukukopissa – ex-pelaaja voi todistaa Jääkiekko 21.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen PP: Tähtipelaaja valehteli – sopimus Kärppiin oli jo tehtynä Jääkiekko 21.09.2026 - 15:55 Lasse Honkanen Urheilucast: Jori Lehterä savustettiin ulos HIFK:sta – tästä kaikki alkoi Jääkiekko 20.09.2026 - 19:51 Lasse Honkanen