Mikko RantanenMikko Rantanen kaupattiin vuosi sitten pois Colorado Avalanchesta. Kaupan toinen iso osapuoli oli Avalancheen siirtynyt Martin Necas.Tuon kaupan voittajasta ja häviäjästä on käyty monipuolista keskustelua NHL-piireissä. Viaplayn asiantuntija Mikko Lehtonen tarjosi oman perspektiivinsä lauantaina. – Miettii, kun olen tosi paljon ollut täällä studiossa käsittelemässä Coloradon ylivoimaa ja sitä on purkanut, että eihän Coloradolla ole ikävä Rantasta 5-5-pelissä. Martin Necas on tosi hyvä siinä, ihan samalla kuin Rantanen, jopa parempi usein, aloitti Lehtonen jatkoi:– Mutta se, missä Rantanen arvo on nyt huomattu, on tässä ylivoimapelissä. Itse asiassa se ei ollut niin päin, että Rantasta ruokittiin (Nathan) MacKinnonin ja (Cale) Makarin osalta, vaan Rantanen oli se paras osa heidän ylivoimaa, kuka pystyi antaa se ratkaisevan syötön, rauhoittamaan, pitämään sitä kiekkoa, antamaan poikkikentän siitä. Nyt se koko vastuu on jäänyt MacKinnonille, ja se ei sovi hänelle.– Hän oli paljon parempi siinä, että Rantanen oli se, kuka loi sen paikan. Hän oli siellä snaipperina omalla puolella, rightin puolella. Nythän MacKinnon pyörii molemmilla puolilla, ei oikein tiedä, minne menee tällaisessa vapaassa roolissa.– Nytkin se on huomannut, että se Rantasen ylivoimaosaaminen oli se, mikä heiltä puuttuu. Tietenkin nyt taas Dallasilla, joka on paras ylivoima, kun Rantanen on siellä. Se oli valtava pala ylivoimaa. Se ei ollut niin kuin joku sanoi, että Rantanen oli MacKinnonin ja Makarin tuote. Itse asiassa ylivoimassa se oli toisin päin, selvitti Lehtonen.Toinen asiantuntija Esa Pirnes tarjosi sitten oman arvionsa. Hänellä riittää luottoa Rantaseen. – Kyllä ne huomasivat sen viime vuonna pleijareissa. Rantanen laittoi nippuun Coloradon yksin. Näin voisi melkein sanoa. Mutta siinähän se näkyy, että on erilaista peliä ja erilaisia tapoja, rytmejä eri vahvuuksilla ja niin hyvä Necas tuohon on ollut. Se nähtiin jo viime vuonna ensimmäisessä peleissä, että miten he vähän menevät MacKinnonin kanssa samoihin raiteisiin ja pelaavat hyvin samantyyppistä peliä, avasi Pirnes.Lehtonen otti sitten vielä esille MacKinnon ykkösylivoiman ongelmat.– Ne ovat tehneet 27 ylivoimamaalia, mutta ne ovat päästäneet kahdeksan. Eli jokaista kolmea omaa ylivoimamaalia kohden he antavat yhden alivoimamaalin. Se on ihan käsittämätön tilanne.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Dallas Stars Mikko Lehtonen Mikko Rantanen NHL Tuoreimmat Uutiset Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Lue myös: Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Jääkiekko 19.03.2026 - 21:52 Lasse Honkanen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Jääkiekko 19.03.2026 - 14:03 Lasse Honkanen TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Jääkiekko 18.03.2026 - 20:01 Lasse Honkanen