Kuva: All Over Press Sportivo TVJääkiekon SM-liigan SaiPa koki kovia menetyksiä kesän siirtomarkkinoilla. Esimerkiksi Jokerit hankki pelaajia Lappeenrannasta.Hyökkääjä Antti Kalapudas teki kahden vuoden sopimuksen helsinkiläisseuran kanssa. Hän on nyt kommentoinut uudelle seuralleen vahvaa tekemistään SaiPan paidassa. Kalapudas teki viimeisen kahden kauden aikana vahvan nousun Liigan huippupelaajien joukkoon. Hän kertoi oman näkemyksensä asiasta ja Raimo Helmisestä.–Olen löytynyt oikeita juttuja jään ulkopuolelta ja sitten totta kai kentälläkin. Luotto on ollut Lappeenrannassa minulla päivästä yksi aika iso. Olen saanut pelata isossa vastuussa ja hyvien pelikavereiden kanssa. Mitä pelitapaa Raipen kanssa pelattiin, niin tuki aika paljon omia vahvuuksia ja sai olla omaa itsensä. Uskon, että sitä kautta on löytynyt rentous siihen tekemiseen, selvitti Kalapudas– Kyllä se lähtee siitä päivittäisestä tekemisestä. Tosi kovaa jäällä varsinkin treenattiin SaiPan kanssa ja luisteltiin joka päivä. Pelityyli oli meillä semmoinen, että koko ajan mentiin. Koen siinä, että me oltiin kovassa kunnossa ja totta kai se vaatii myös sillä, että pelaajat pelaavat ylärajoilla. Siinä mielestäni Raipe oli hyvä, että se osasi puskea pelaajia pelaamaan rennosti ja sai toteuttaa itseään. Siitä lähtee hyvä flow-tila päälle ja se on kantanut pari vuotta tuommoista tulosta, ylisti Kalapudas. Hyökkääjä teki viime kaudella 51 ottelussa pisteet 18+24=42.LUE MYÖS: Leijonapelaajan käsittämätön MM-kännikohu – ”Kuinka tyhmiä te olette?” (Atleetti.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jokerit Liiga Raimo Helminen SaiPa Lue myös: Urheilucast: Kärpät tekemässä kaappauksen SM-liigaseurasta – ”Ankaraa liehittelyä” Jääkiekko 05.11.2026 - 19:50 Lasse Honkanen Aleksander Barkovin isän työ Venäjällä nousi pöydälle – ”Eihän tuo hyvältä näytä” Jääkiekko 05.11.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Pelaaja tunnusti: HIFK lähellä huippukaappausta Jokereista Jääkiekko 04.11.2026 - 17:59 Lasse Honkanen