Kuva: All Over PressUrheilucastin Esko Seppänen kertoo, että Ville Mäntymaa ollaan palkkaamassa Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi. Pitkällä aikavälillä kiinnostuksen kohteena on isompi nimi, kertoo Seppänen.Seppänen teki nopeasti selväksi oman näkemyksensä Mäntymaan kyvyistä.– Meillähän on nyt tieto siitä ja en halua, täää ei ole nyt sellainen osio, että nakataan yhtäkkiä Ville Mäntymaan bussin alle, mutta kun se kuuluu sinne. Se asuu siellä, sen osoite on bussin alla, mitä tulee jääkiekon päävalmentajuuteen. Ei minkään näköistä uskottavuutta, ei minkään näköistä CV:tä, ei minkään näköistä pohjaa, jonka päälle voi valaa minkään näköistä menestystarinaa tälläkään tasolla SM-liigasta tai muista tasoista puhumattakaan.– Siitä on kyse, joten tämä on totta kai, tämä on tyytymistä, tämä on ajan ostamista, tämä on ikään kuin sitä, ettei välttämättä viitsi, ehditä jakseta, mutta myös tämä on ihan oikeastikin sitä, että sieltä on tulossa ne kotikisat, siellä on pakko menestyä, siellä on huippu-ikäluokat käytössä, vaihtaa myös paikalle huippuvalmennus, paalutti Seppänen.Seppänen kertoi sitten saaneensa tietoon, että liiton pöydällä on Raimo Helmisen ja Petri Matikaisen nimet.– Urheilucastin tietojen mukaan kulisseissa pyöritellään jo nyt Raimo Helmisen nimeä kohti tätä 2028 jättimäistä kotiprojektia ja kultajahtia. Ottakaa nyt jo talteen, Urheilucastin tietojen mukaan Raimo Helmisen nimi on nyt jo Jääkiekkoliiton papereissa tuhdilla tavalla esillä. Täytyy myös itse näin ikään kuin todeta tähän liittyen, tähän tietoon liittyen, että himottaa. Siitä puheen ollen myös Petri Matikainen, hänen nimensä on myös vastaavalla tavalla noussut esiin eri keskusteluissa suhteessa Nuorten Leijonien tähän kotikisaprojektiin, avasi Seppänen.LUE MYÖS: Nyt saatiin painava puheenvuoro Krista Pärmäkoskesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Nuoret Leijonat Raimo Helminen SaiPa Tuoreimmat Uutiset Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Se oli siinä: Suvi Minkkisen kilpasisko lopettaa uransa Tapaus Wilma Murto – IL:lle ladattiin raju väite Eero Hirvonen poti olympiakrapulaa rakkaassa seurassa Vilma Nissinen palasi koti-Suomeen – sitten ikävä totuus valkeni naiselle yhtäkkiä Sebastian Aholta karu paljastus pronssiottelun jälkeisistä tapahtumista Tipahtaako kunnon uutispommi? Ylelle kovaa vihjailua Dorothea Wiereristä David Coulthard antoi tuomionsa: Näin Valtteri Bottakselle käy Sergio Pereziä vastaan Antero Mertaranta löi pöydälle suoran kysymyksen Iivo Niskasesta HIFK näytti ovea nyrkkisankarille – Olli Jokinen teki yhden asian selväksi IS:lle Lue myös: Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Jääkiekko 27.02.2026 - 17:51 Lasse Honkanen Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jääkiekko 27.02.2026 - 15:54 Lasse Honkanen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Jääkiekko 27.02.2026 - 13:48 Lasse Honkanen