Mestarien liigan puolivälierät alkoivat odotusten mukaisesti hienoilla otteluilla. Madridissa Real Madrid ja Manchester City järjestivät katsojille melkoiset maalijuhlat. Kovin moni ei etukäteen uskonut, että ottelussa nähtäisiin peräti kuusi maalia.Avausosuma syntyi jo kolmannella minuutilla, kun Cityn Bernardo Silvan vapaapotkuoivallus vei joukkueen johtoon. Real vastasi jo kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Eduardo Camavingan laukaus muutti suuntaa Cityn Ruben Diasista – maali merkittiin Diasin omaksi. Tästä kaksi minuuttia, kun yhdistelmä Toni Kroos – Vinicius – Rodrygo, viimeksi mainitun ollessa viimeistelijä, vei Realin 2-1 johtoon. Tämä oli myös taukotulos. Toisella jaksolla City heräsi jälleen. Phil Fodenin komea kaukokuti tasoitti pelin ja Josko Gvardiolin pommi rangaistusalueen rajoilta vei Cityn taas johtoon. Viimeiseksi maaliksi se ei kuitenkaan jäänyt, sillä Federico Valverden tasoitti ottelun upealla volleylla.Ottelun loppulukemat 3-3 takaavat herkulliset asemat ensi viikolla pelattavaan toiseen kohtaamiseen.Sama pätee tiistain toiseen puolivälierään. Arsenal ja Bayern München pelasivat 2-2 tasapelin värikkäiden vaiheiden jälkeen. Arsenal meni 12. minuutilla 1-0 johtoon Bakayo Sakan kauniilla sijoituksella. Bayern tasoitti kuusi minuuttia myöhemmin, kun Leon Goretzka ja Serge Gnabry sahasivat Gunnersin alakerran hajalle ja Gnabry teki tasoituksen.Pelin 32. minuutilla tapahtui se, mitä Arsenalin kannattajat olisivat vähiten halunneet nähdä. Pallo vietiin pilkulle ja verivihollinen Spursin entinen legenda Harry Kane asteli pisteelle. Kane iski varmasti pallon verkkoon ja Bayernin 2-1 johtoon.Arsenal tuli kuitenkin vielä tasoihin. Vaihdosta kentälle tullut Leandro Trossard tasoitti ottelun noin vartti ennen ottelun loppua. Tässäkin otteluparissa jatkopaikka ratkaistaan vasta ensi viikolla, kun joukkueen kohtaavat toisen kerran. 🎥 El resumen del partido ya disponible, GRATIS, en #RMPlay.🔗 https://t.co/8ZIlWZtVyQ#UCL pic.twitter.com/UMsSboJxfq— Real Madrid C.F. (@realmadrid) April 9, 2024LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Arsenal Bayern München Manchester City Mestarien liiga Real Madrid Tuoreimmat Uutiset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen