Kuva: Suomen LentopalloliittoTaru Lahti-Liukkonen / Niina Ahtiainen saavat tulevissa beach volleyn EM-kisoissa alkulohkossaan vastaansa kaksi italialaista ja yhden ranskalaisparin. EM-kilpailut pelataan 13.-18.8. Hollannissa. 32. Euroopan mestaruudet ratkotaan Haagissa, Arnhemissa sekä Apeldoornissa.Mukaan EM-turnaukseen selvisi 32 paria naisissa sekä miehissä. Naisissa parit tulevat 15:stä eri maasta. Parit jaettiin arvonnassa kahdeksaan neljä joukkueen lohkoon. Taru Lahti-Liukkonen on mukana EM-kisoissa nyt historiallisesti yhdennentoista kerran. Hän on ollut mukana EM-turnauksessa vuodesta 2013 lähtien kesän 2020 jäätyä väliin äitiysloman myötä. Parina Lahti-Liukkosella on ollut EM-kisoissa aiemmin Anniina Parkkinen kuusi kertaa ja Riikka Lehtonen kolmasti ja nyt Ahtiainen toistamiseen. Paras sijoitus on viides tila Parkkisen kanssa 2017.Niina Ahtiainen on mukana EM-kisoissa nyt kahdeksannen kerran perättäin. Paras sijoitus on viides tila 2020 Riikka Lehtosen kanssa Jurmalassa. Kertaalleen Ahtiainen on pelannut EM-kisoissa Ida Sinisalon, Vilhelmiina Prihtin sekä Taru Lahti-Liukkosen kanssa sekä neljä kertaa Riikka Lehtosen kanssa.29:nneksi nyt sijoitettu suomalaiskaksikko sijoittui viime vuoden EM-kisoissa Wienissä yhdeksänneksi.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Beach volley Niina Ahtiainen Taru Lahti-Liukkonen Tuoreimmat Uutiset Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle IS: Tästä syystä rallitähti näytti ovea Enni Mälköselle PP:ssä mielenkiintoista vihjailua – kyteekö Kärppien sisällä kunnon kapina? Kimi Räikkönen yllätti nyt – F1-maailma meni sekaisin tästä viestistä Mitään järkeä? Urheilucast: 9 pisteen miehellä 350 000 euron sopimus SM-liigassa Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Ylellä lyötiin pöydälle raju väite Eero Hirvosesta Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen