Kuva: All Over PressSinem Kurtbay ja Akseli Keskinen putoivat tiistaina lopullisesti mitalitaistosta Pariisin olympialaisten purjehduksen Nacra 17 –luokassa.Keskiviikkona on vielä luvassa mitalilähtö. Seitsemänä oleva suomalaiskaksikko on seitsemännellä sijalla. – Rankkaa oli. Emme saaneet venettä kulkemaan. Oli aika pieniä juttuja – vähän siellä ja vähän tuolla, mistä tämä jäi kiinni. Jotkut ovat tottuneet purjehtimaan vähän enemmän kevyessä tuulessa, me taas kovemmassa. Lähdetään huomenna ottamaan ne sijoitukset, mitä on otettavissa, Kurtbay ja Keskinen kommentoivat Olympiakomitean tiedotteessa.– Harmittaa. Emme saaneet edelleenkään venettä kulkemaan kevyessä, mikä on ollut aikamoinen yllätys. Vaikka kevyt keli on ollut meille aina vähän vaikeampaa, olemme yleensä kulkeneet riittävän hyvin. Emme ole jääneet näin paljon jalkoihin, varsinkaan pienessä laivueessa, avautui Kurtbay puolestaan purjehdusmaajoukkueen Instagram-tilillä.– Tulokset ovat jääneet pienestä kiinni. Pientä siellä ja pientä tuolla, jonka jälkeen on ylämerkillä kärkikymmenikön ulkopuolella. Sen jälkeen on vaikeaa ottaa muita kiinni lenssillä kun välimatkat kasvavat suuriksi, jatkoi nainen.Kaksikko kamppailee keskiviikkona sijoista 5–8.LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Akseli Keskinen Olympialaiset Purjehdus Sinem Kurtbay Tuoreimmat Uutiset Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen