Kuva: FIBA EuropeMikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.Ottelu oli alusta saakka kotijoukkue Paris Basketballin kontrollissa ja lopulta Paris otti selvähkön 77-64 (54-31)-voiton Bourg-en-Bressestä. Mikael Jantunen heitti kolme pistettä, nappasi kolme levypalloa, antoi kaksi syöttöä ja riisti kerran. – Ensimmäinen puoliaika oli meiltä loistava. Loistava intensiteetti puolustuksessa ja kunnioitettavaa hyökkäyspelaamista. Kasvatimme ison johdon, EuroCupin vuoden valmentajaksi valittu Iisalo mietti ottelun jälkeen EuroCupin sivujen mukaan.Mestaruuteen vaaditaan kaksi voittoa. Toinen ottelu pelataan perjantaina Bourg-en-Bressen kotikentällä.EuroCupia pidetään Euroopan toiseksi kovimpana seurajoukkueturnauksena heti Euroliigan jälkeen.Suomalaispelaajista EuroCupin voittoon on yltänyt ainoastaan Petteri Koponen, joka voitti kilpailun Himkin kanssa vuonna 2015. Näin ollen Jantusella on mahdollisuus tulla toiseksi suomalaispelaajaksi ja Iisalolla ensimmäiseksi suomalaisvalmentajaksi, joka voittaa EuroCupin.Lähde: Koripalloliiton tiedote⚠️68.4% in 2FG⚠️@ParisBasketball had an almost perfect half and scored 13/19 2-pointers shots👀Check them all here👇#RoadToGreatness pic.twitter.com/XmFtHzcjxr— BKT EuroCup (@EuroCup) April 9, 2024LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Mikael Jantunen Tuomas Iisalo Tuoreimmat Uutiset Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen