Kuva: Timo MikkolaKauden ensimmäiset pyöräsuunnistuksen SM-kilpailut ajettiin Kankaanpään Kuninkaanlähteen maastoissa. SM-sprintin maasto tarjosi vauhdikkaita suunnistustehtäviä mäntykankaan hiekkaisilla poluilla, ja Kankaanpään Suunnistajat oli järjestänyt kilpailuille erinomaiset puitteet.Naisten kilpailussa mestariksi ajoi Kokkolan Suunnistajien Ruska Saarela, vaikka EM-kisojen jälkeinen flunssa olikin hieman verottanut ajon terävyyttä. Hopeaa otti OK Botnian Antonia Haga 47 sekunnin erolla Saarelaan ja pronssia Tampereen Pyrinnön Silja Yli-Hietanen. – Alkuosa radasta oli aika lailla keskimatkan tyyppistä suunnistusta, ja siinä pääsi hommaan aika mukavasti kiinni. Mutta sitten viimeisellä kolmannella kartalla olikin sähäkämpää suunnistusta, missä menin parissa kohdassa rastin kohdista pitkäksi. Yritin enimmäkseen valita suoraviivaisia reitinvalintoja sekä pysyä huolellisesti kartalla, mikä enimmäkseen tänään onnistuikin, iloitsi mestari Ruska Saarela Suunnistusliiton tiedotteessa.Miesten kilpailussa EM-kisakävijät hallitsivat kärkipaikkoja, ja Asikkalan Raikkaan Samuel Pökälä (kuvassa) otti mestaruuden 37 sekunnin erolla hopeamitalistiin Lahden Suunnistajat-37:n Tomi Nykäseen. Pronssille ajoi OK Botnian Andre Haga.– Oli aika vauhdikas kisa. Odotin jopa, että tänään olisi ollut vielä suunnistusteknisempi kisa, mutta tämäntyyppinen luukutus- ja paikoin malttia vaatinut kisa oli mukava. Suunnistus minulla sujui käytännössä virheittä, ja pitkillä väleillä tein selvästi vähemmän oikoja kuin moni muu. Viime viikonloppuna päättyneet EM-kisat ovat vielä tuntuneet kyllä kropassa, mutta silti tänään kulki yllättävän hyvin, iloitsi mestari Samuel Pökälä.SM-pyöräsuunnistukset Kankaanpäässä jatkuvat sunnuntaina pitkän matkan kilpailulla.LUE MYÖS: Se oli siinä: Kaisa Mäkäräinen pois Ylen selostuskopista (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Pyöräsuunnistus Ruska Saarela Samuel Pökälä Tuoreimmat Uutiset VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Ampumahiihdon maailmantähti lopettaa uransa Janni Hussi veti johtopäätöksensä – ”Laji ei sopinut minulle” TNHLF: Suomen kiekkopiireissä hurjaa puhetta Patrik Laineen uudesta seurasta – tämä muuttaisi kaiken Ei kai vain sentään: Suvi Minkkinen teki surkean päivityksen NHL:n sisäpiirissä keskustellaan: Valmisteleeko Jarmo Kekäläinen kunnon uutispommia? Uusi valmentaja katsoi Oliver Helanderin tekemistä – teki Tero Pitkämäen kannalta brutaalin huomion Sieltä se tuli: Jasmi Joensuu teki kunnon tilin Yllätyskäänne: Erik Kulstad heivasi ampumahiihtonaisen pihalle Suomen joukkueesta Nyt ei lähdetty valehtelemaan – tyly totuus Kerttu Niskasesta ja Krista Pärmäkoskesta Yle: Iivo Niskanen lähetti ikävän viestin Suomen väistyvälle päävalmentajalle Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen