Kuva: SSL / Anu UhotoinenTampereen Pyrintö ja Helsingin Suunnistajat olivat parhaat joukkueet, kun suunnistuksen Viestiliiga jatkui sunnuntaina Ilmajoella.Naisten kolmen osuuden viestissä Tampereen Pyrinnön kolmikko Lotta Karhola, Saila Kinni ja Venla Harju tekivät tasaista jälkeä ja voittivat viestin ylivoimaisesti kolmen ja puolen minuutin erolla seuraaviin. Tismalleen sama kolmikko voitti viestin Suomen mestaruuden samassa Santavuoren maastossa vuonna 2016.Viestin kakkonen oli Lahden Suunnistajat. Tampereen Pyrintö oli lähellä jättipottia, kun seuran kakkosjoukkue taipui niukasti lahtelaisille kolmanneksi. Pyrintö antoikin myrskyvaroituksen viikon päästä Ruotsissa suunnistettavaa Tiomila-viestiä ajatellen.– Tuuletettiin kyllä kakkosjoukkueen puolestakin. Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä Tiomilaa ajatellen, ykkösjoukkueen Saila Kinni kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.Miesten kolmen osuuden viesti ratkesi ankkuriosuuden loppupuolella, kun Helsingin Suunnistajien Olli Ojanaho ja MS Parman Akseli Ruohola ottivat mittaa toisistaan. Lopulta Ojanaho oli viimeisessä ylämäessä vahvempi ja Helsingin Suunnistajat otti kauden ensimmäisen voittonsa.Ojanaholle pohjatyön tekivät Einari Heinaro ja Veli Kangas.Helsingin Suunnistajilla oli vahva joukkuepanos ja seura oli toisella osuudella jopa kaksoisjohdossa. – Tämä kertoo meidän laajuudestamme, kun tästäkin viestistä puuttui pari miestä, jotka juoksevat Tiomilassa. Tämä oli hyvä kenraaliharjoitus ja tilanne näyttää hyvältä. Lähdetään Tiomilaan tekemään suomalaisittain nöyrästi töitä, voittajajoukkueen aloittanut Einari Heinaro totesi.MS Parma taipui voittajille 45 sekuntia. Kärkikaksikon takana Turun Metsänkävijöiden Samu Heiska oli loppuradalla Ikaalisten Nousevan-Voiman Eetu Savolaista tarkempi ja Turun Metsänkävijät oli kolmas.Suunnistajien katseet kääntyvät nyt kohti ruotsalaista suurviestiä Tiomilaa, joka suunnistetaan Nynäshamnissa ensi viikonloppuna. Viestiliiga jatkuu kesäkuun alussa Vaasassa.LUE MYÖS: Nyt saatiin painava puheenvuoro Krista Pärmäkoskesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Tuoreimmat Uutiset Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Se oli siinä: Suvi Minkkisen kilpasisko lopettaa uransa Tapaus Wilma Murto – IL:lle ladattiin raju väite Eero Hirvonen poti olympiakrapulaa rakkaassa seurassa Vilma Nissinen palasi koti-Suomeen – sitten ikävä totuus valkeni naiselle yhtäkkiä Sebastian Aholta karu paljastus pronssiottelun jälkeisistä tapahtumista Tipahtaako kunnon uutispommi? Ylelle kovaa vihjailua Dorothea Wiereristä David Coulthard antoi tuomionsa: Näin Valtteri Bottakselle käy Sergio Pereziä vastaan Antero Mertaranta löi pöydälle suoran kysymyksen Iivo Niskasesta HIFK näytti ovea nyrkkisankarille – Olli Jokinen teki yhden asian selväksi IS:lle Lue myös: Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen