Kuva: Suomen SuunnistusliittoKalevan Rasti ja Tampereen Pyrintö olivat ylivoimaiset voittajat, kun suunnistuksen Viestiliiga käynnistyi Kevätyön viestillä Paraisilla perjantai-iltana.Naisten kolmen osuuden viesti ratkesi pimeässä yössä viimeisellä osuudella, kun Kalevan Rastin Marika Teini ohitti kärjessä matkaan lähteneen Helsingin Suunnistajat, eikä päästänyt muita joukkueita lähelleen. Voittomarginaali oli yli kolme minuuttia. Voittajajoukkueessa kahta ensimmäistä osuutta suunnistivat Ida Haapala ja Miia Niittynen.– Alussa koukkasin yhtä rastia läheltä, kun en nähnyt lippua. Sen jälkeen alkoi sujua. Tuntui jopa niin hyvältä, että päätin juosta yhden vaikean rastivälin suoraan, vaikka polkua kiertäen olisi ollut varmempi. Siihen tuli taas virhe ja rupesi jännittämään, missä muut tulevat. Loppulenkillä näin kameramiehen juoksevan perässäni, joten päättelin, että tämä taitaa sittenkin ihan hyvin mennä, Marika Teini kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.Naisten kilpailun kakkonen oli Tampereen Pyrintö. Kolmossijasta käytiin poikkeuksellisen suuri kirikamppailu, kun peräti seitsemän joukkuetta oli yhtä aikaa loppusuoralla. Kolmanneksi kiri MS Parma.Miesten viestissä Tampereen Pyrinnön Mikko Eerola pääsi maastoon toisena, mutta kärjessä matkaan lähtenyt Turun Metsänkävijät sortui virheitiin ja putosi kuudenneksi. Eerolan vakuuttava suunnistus varmisti ylivoimaisen voiton viime vuoden miesten kilpailun kokonaisvoittajille.– Sain osuudelle hyvän alun ja suunnistusrytmin päälle. Puolivälissä helpoilla väleillä tuli muutamia tyhmiä virheitä, mutta sain kasattua itseni loppulenkille. Tämä oli erittäin hyvä alku kaudelle. Tuntuu, että aina kun olemme voittaneet Kevätyön, olemme voittaneet myös kokonaiskilpailun. Ainakin viime vuonna kävi näin, Eerola kertasi kisaansa ja joukkueensa tunnelmia.Pyrinnön voittajajoukkueessa suunnistivat Eerolan lisäksi Aleksi Niemi ja Severi Kymäläinen.Topi Syrjäläinen nosti hurjalla ankkuriosuuden suorituksella Helsingin Suunnistajat sijalta 20 peräti toiseksi. Ikaalisten Nouseva-Voima oli kolmas.Viestiliiga jatkuu kahden viikon kuluttua Ilmajoella.LUE MYÖS: Nyt saatiin painava puheenvuoro Krista Pärmäkoskesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Tuoreimmat Uutiset Ilkka Herola kyykytti – vastustajalta katkerat selittelyt maalissa IS: Kalle Rovanperän kohdalla puhutaan jo täydestä katastrofiskenaariosta Antero Mertaranta antoi täyslaidallisen Naisleijonien tähdelle – pöyristyi tästä tempusta Yle: SM-liigan Ilves tehnyt ”todella kovan luokan” kaappauksen Jukurit laittoi pelaajansa lihoiksi – Jonne Virtaselta jäätävää tekstiä Peli on pelattu: Murheellinen tieto Elina Lampelan tilanteesta Se oli siinä: Suvi Minkkisen kilpasisko lopettaa uransa Tapaus Wilma Murto – IL:lle ladattiin raju väite Eero Hirvonen poti olympiakrapulaa rakkaassa seurassa Vilma Nissinen palasi koti-Suomeen – sitten ikävä totuus valkeni naiselle yhtäkkiä Sebastian Aholta karu paljastus pronssiottelun jälkeisistä tapahtumista Tipahtaako kunnon uutispommi? Ylelle kovaa vihjailua Dorothea Wiereristä David Coulthard antoi tuomionsa: Näin Valtteri Bottakselle käy Sergio Pereziä vastaan Antero Mertaranta löi pöydälle suoran kysymyksen Iivo Niskasesta HIFK näytti ovea nyrkkisankarille – Olli Jokinen teki yhden asian selväksi IS:lle Lue myös: Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen