Kuva: All Over PressSlovenian Tadej Pogacar on tehnyt Tour de Francessa selvää jälkeä kaikista haastajistaan. Kuin kirsikaksi kakun päälle Pogacar hallitsi suvereenisti kaksi kisan viimeistä vuoristo-osuutta.Perjantaina hän voitti ylivoimaisesti vuoristoetapin ja lauantaina uskottiin, että Pogacar tyytyy varmistelemaan voittoaan ilman, että mitään isompia riskejä otettaisiin. Riskejä hän ei ottanutkaan, mutta ei tarvinnut. Pogacar otti upean etappivoiton ennen Jonas Vingegaardia ja ikään kuin alleviivasi ylivoimaansa. Samalla Pogacarin ja Vingegaardin yhteinen karkumatka tarkoitti sitä, että tanskalainen käytännössä varmisti kisan kakkossijan. Kolmanneksi tulee sijoittumaan Belgian Remco Evenepoel, joka ei pysynyt loppuun asti kärkikaksikon vauhdissa.Sunnuntaina ajetaan kisan viimeinen etappi. Tämä on historiallinen tapahtuma, sillä Tour de France ei pääty normaaliin tapaan Pariisiin. Viimeinen etappi ajetaan henkilökohtaisena aika-ajona Monacosta Nizzaan.Eli teoriassa olisi mahdollista vielä tehdä kokonaiskilpailuun eroja, toisin kuin normaalisti kirimiesten hallitsemalla päätösetapilla. Mutta muutoksia ei ole luvassa, sillä erot ovat jo ennen päätöspäivää niin merkittävät.🖐️ #TDF2024 pic.twitter.com/ZSr4fC7Jr6— Tour de France™ (@LeTour) July 20, 2024LUE MYÖS: IS: Harri Kirvesniemi ampuu kovilla – nämä kaksi miestä pihalle Suomen olympiajoukkueesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Pyöräily Tadej Pogacar Tour de France Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Krista Pärmäkoskelta ”idioottimainen” temppu Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen