Kuva: Taneli Niinimäki / AKKEsapekka Lappi ja Enni Mälkönen ovat vahvassa asemassa ennen rallin SM-sarjan kauden päättävää Seinäjoen rallia. Vain täysi katastrofi voi viedä kaksikolta mestaruuden.Lappi ja Mälkönen olivat torstaina lavalla rallin etkotilaisuudessa Seinäjoella.– On ollut kyllä aika hauskaa, että nopea kuski ja vielä muutenkin lystikästä ja mikä siinä on hienoja teitä kartturoidessa niin hyvin on mennyt, kommentoi Mälkönen kautta yleisesti.– Minkälainen kausi sun mielestä on ollut ja miten sä koet tämän meidän rallin tällä hetkellä? Onko tämä vielä yhtä siistiä kuin silloin kun sä aloitit? tiedusteli juontaja Lapilta.– On joo, mutta tähän on tullut tämmöisiä kaikki ihmeen mediahommia paljon enemmän kuin silloin 15 vuotta sitten. Rallihan ei sinällään ole muuttunut mihinkään lajiin itsessään. Silti siitä lähtöviivalta pitää ajaa sinne maaliin asti kovaa.Tänä vuonna on tullut tosi nautinnollinen olo ja pystynyt nauttimaan ilman mitään paineita tai muuta. Kukaan ei tullut haukkumaan, että sä olet surkea kuski. Tai ei ainakaan kehdannut tulla vielä.– Mutta totta kai, ralli yleisesti maailmassa tällä hetkellä ei ole mitenkään hyvässä asemassa. Siellä eletään varmaan sellaista murroksen aikaa ja pitäisi keksiä jotain suuntaviivat mihin päin lähteä, selvitti Lappi vastaukseksi.Juontaja tiedusteli sitten Lapin ja Mälkösen työnjaosta. Se kuulosti varsin selkeältä. – Enni, oletko sä osallistunut yhtään auton laittoon vai pidätkö sä vaan töpinän kunnossa niin sanotusti, että kaikki on sitten valmiina, kun lähdetään erikoiskokeilemaan, että Esapekka saa painaa kaasua? – Joo, EP hoitaa auton kuntoon. Mä järjestelen sitten nuo paperiasiat ennen kisaa. Tämä on meidän työjärjestys. – (Valmistautuminen) Alkaa jo viikkoa paria aikaisemmin. Käyn reitin läpi, aikataulut läpi, tiekirjat läpi. Nyt tietysti EP ei ole SM-sarjaa ajanut aiemmin, joten meillä ei ole vanhoja nuotteja, mutta normaalisti myös katsotaan, onko mahdollista käyttää vanhoja edellisten vuosien nuotteja. Sitten tietysti kaikki tällaiset muut järjestäjälle tehtävät liput ja laput täytettävät pääasiassa tämmöisiä hommia, selvitti Mälkönen.LUE MYÖS: Hurja väite: F1:ssä muhii jymypaukku – uudet säännöt kuin luotu yhdelle kuskille (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Hyundai Tuoreimmat Uutiset Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Yle: Kaisa Mäkäräisen hämmästeli ex-kilpasiskonsa touhua: ”En tiedä, mitä pitäisi ajatella” Hirmuveto: Suomen ampumahiihtoparilta mahtava suoritus – ”Perrrrrrkele” Karu tunnustus: Sonja Leinamo ei halunnut valehdella Ylen toimittajalle Kiekkomieheltä rajua vihjailua Jokereiden toiminnasta – ”Tulee omille näpeille” Suomalainen vapaaottelutähti teki selväksi – pieksisi Makwan Amirkhanin miten tahtoisi Jonne Halttunen vihjailee: Kohta jysähtää uutispommi Dorothea Wiererin kommentti ”kauneista urheilijoista” suututti – ”Niinhän kaikki sanovat” Yllätyskäänne – Urheilucast: Tappara tehnyt poskettoman sopimustarjouksen Uusi urheilupari – jääkiekkotähti ja pikajuoksija rakastuivat Kalle Rovanperä debytoi formuloissa – radan kulisseissa tipahti iso F1-paljastus Suvi Minkkinen puhui nyt suunsa puhtaaksi Lue myös: Jonne Halttunen vihjailee: Kohta jysähtää uutispommi Ralli 14.01.2026 - 15:01 Lasse Honkanen Tapaus Janni Hussi – rallimieheltä tyly totuus IS:lle Ralli 13.01.2026 - 16:04 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Jari-Matti Latvala teki karun tunnustuksen omasta ralliurastaan Ralli 12.01.2026 - 20:12 Lasse Honkanen